Mun elämäni on niin tyhjä.
Mun elämäni on niin tyhjä, sitä tuulet määrättä vie, se kunnes kareihin särkyy kuin ulapan aallon tie.
Elon vaahtien valkea valhe ja kuohujen koskipää voi haluja huumata hetken ja viettejä viehättää.
Mut yö kun suurena lankee ja karkelot taukoo pois, taas tumma tuskani herää ja taivasta tarvis ois…
Sarastaa harmaa, kalpea aamu, josta on huumio hukkunut. Astelen mustia hautoja pitkin, jonne on lempeni nukkunut.
Astelen rakkaita raunioita. Lehdet putoo puista. Armoton ystävä kauaksi katoo, tunteneensa ei muista…
Olet nähnyt mun ja otsasi sun.
Olet nähnyt mun ja otsasi sun on peitossa pilven ja hallan: sinä kultavuorias muistat taas, kun tunnet mun katseeni vallan.
Älä pelkää, en pyri lukkojen taa, en hiivi ympäri varkain, en raukkojen rauhaa ma tarvitse, en ahnehdi aarteita arkain!
En vapauttani kultaan myy, se tiedä, harmaja hiisi, sillä valon ja varjojen vaihtelu on kulkijan paratiisi!