JOSPA VOISIN NUKKUA — —.
Jospa voisin nukkua unten unhovyöhön, hiljallensa hukkua kuin ilta hukkuu yöhön, nukkua ja unhottaa, kadota ja kadottaa; sitten kaiken kaikottaa tunnon tuskan, pelon, sitten jälleen havahtua helmaan uuden elon! —
Jospa voisi herätä uuden onnen uskoon, loimuellen liittyä kuin päivä aamuruskoon, elää elo uudelleen tuikkivine toiveineen; ja kun sitten, sitten taas joutais elon ilta, onnellisna kadota kuin päivä tunturilta. —
NYT EN MINÄ ENÄÄ ITKEKKÄÄN — —.
Nyt en minä enää itkekkään, käy huulihin häijy hymy: ivanaurun katkerat oirehet mun rinnassani jo lymyy. —
Tuo nauru on kylmän kamalaa:
sitä nauraa loukattu järki,
sen takana tummat on tuntehet
ja itsehen käännetty kärki.
Tuo nauru se pahoja ennustaa, se tietävi talven säätä. — Ja sitten ei lämpimin päivytkään voi viedä sen talven jäätä. — —
IKUINEN HENKI, IKUINEN AINE — —.
Ikuinen henki, ikuinen aine, ikuinen aate ja ajattomuus, kädessäsi värisevät kohtalon nuorat, vaakasi juurella aika uus'; — särkeös kerranki väärän valta, oikeus, nostata sorron alta! — Tule pian! — uskoni hukkuu. —
Ikuinen taivasta kantava totuus, ikuinen valo ja rakkaus, joko olet sammunut, joko olet kuollut, mikä on tahtosi tarkoitus! Ennen tuomarivaltahas luotin: hyvehen voittavan uskoin, vuotin — — Tule pian! — uskoni hukkuu. —