AFORISMEJA
ASEHET ALAS! — —.
Asehet alas! huudetaan meille. Katkokaa kahleet! vastaamme heille, sitten särjemme säilät.
Aate on RAUHASTA kiero ja luto: hylkää miekan, kahletta kutoo. — Katkokaa kahleet: säilämme putoo! —
EI AINA SE OLE MUSTA — —.
Ei aina se ole musta, jok' on kohdattu yössä tai varjopuolella elon; ei aina se ole huono, jot' on herjattu työssä tai vierottu vaiheilla pelon.
Ei aina se ole kirkas, joka päivältä näyttää ja kerskuen katsehet sietää; ei aina se ole hyvä, joka säännöt täyttää ja kulkee keskellä tietä. —
MIHIN VERTAISIN MA MAISEN MAINEEN? — —.
Mihin vertaisin ma maisen maineen? Nousee lailla vaahtopäisen laineen, leikkii hurjan kevätkarkelon, hetken päästä — kadoksissa on. —
Muisto, mitä muisto sitten on? Jälki, latu laineen karkelon, uurre piirrettynä aavan rantaan, viiva, jonka aalto leikkaa santaan, jonka seuraava jo huuhtoo pois — —