— Ettekö pääse sisälle vai odotatteko jotakin? kysyi Olli.
— Aamua minä odotan, kuului shaalin sisältä sälöisesti raapiva ääni, josta ei voinut sanoa oliko se nuoren pojan vai tytön.
Eipä tuollakaan ihmisparalla ole hyvä olla, mumisi Olli itsekseen.
— Kuolethan tuossa kylmään, tule toki sisään, jumalan luoma, virkahti hän.
Mykkyrä ojentautui heti pystyyn ja seurasi Ollia estelemättä.
Huoneeseen tultuaan ja otettuaan tulta, alkoi Olli lähemmin tarkastella tuntematonta vierastaan.
Shaalin alta näkyi aivan nuoren tytön kelmeät kasvot. Hän oli laiha kuin heinäsirkka, ja hänellä oli kulmikkaat, epäsäännölliset, melkein poikamaiset piirteet. Koko tuo pieni ruumis värisi vilusta.
— Istupa tuohon, hyvä lapsi, ja lämmittele, sanoi Olli isällisesti. Olethan aivan sininen kylmästä. Älä ollenkaan pelkää minua, minä olen vanha hyvä setä.
Tyttö naurahti.
— En minä pelkää, jos olisin peljännyt, en olisi tullutkaan ylös.