— Siiri.
— Osaatko juoda, se on väkevää?
Tyttö ei vastannut, vaan tarttui lasiin ja joi sen sisällön tyynesti, niinkuin se olisi ollut maitoa.
Olli ei päässyt hänestä perille. Hänen ilmeensä oli hyvin kokenut ja samalla oli siinä jotakin karun puhdasta. Hän näytti äärettömän väsyneeltä.
— Käy nyt pitkäksesi tuohon.
Tyttö totteli heti ja Olli peitti hänet päällystakillaan huppuun kuin pienen lapsen.
Sitten kaatoi hän itselleenkin lasin ja jäi pöytänsä ääreen istumaan.
Kaikki tämä oli tullut niin nopeasti ja äkkiarvaamatta, että hän vieläkin oli hämmästyksissään. Siinä makasi nyt hänen sohvallaan pieni, tuntematon lapsi, nukkuen koiran unta ja vilkuillen häneen tuon tuostakin palttoon alta. Tietysti hän myöskin omalta kohdaltaan ihmetteli tuollaista omituista herraa. Odottiko hän kenties häneltä jotakin muuta? Tai pelkäsi sittenkin? Ei hän näyttänyt erittäin kiitolliselta tästä yömajasta. Ja miksi olisi ollutkaan. Olihan Olli vain tehnyt velvollisuutensa, sellaista pikkuhyvää, jota joka askeleella saattoi tehdä, ainoan sitäpaitsi, minkä yleensä saattoi tehdä lähimmäiselleen. Joka ei maksanut mitään ja johon ei voinut kiinnittää sen suurempaa huomiota. Mitä tuo nyt oli! Jos nosti liukastuvan jaloilleen, heitti peiton palelevan hartioille, jakoi leipäkakkunsa nälkäiselle. Se oli kovin helppohintaista hyvyyttä. Rikkaalle se olisi ollut ehkä vaikeampaa. Eikä se sitäpaitsi ihmisiä tyydyttänyt, he tahtoivat vielä lisäksi jotakin muuta. Tuo tyttökin tuossa. Ehkä hän olisi tahtonut myös mielenkiintoa osakseen. Ehkä hän oli enemmän ylpeä kuin turhamainen ja hänen kova välinpitämättömyytensä oli vain loukkaantumista.
Todellakin, jos Olli nyt olisi ollut ennallaan, olisi hän tutkinut tuon heinäsirkan ulkoa ja sisältä. Olisi ottanut selvää hänen elämänkohtaloistaan, kenties seurannut häntä joskus salaa tuntemattomia kujia pitkin jonnekin esikaupungin sokkeloihin, niinkuin Balzac tutkimus-esineitään. Olisi pannut hänet itkemään ja nauramaan, näyttämään rumuutensa ja kauneutensa. Ja nyt. Siinä makasi elämän seikkailu, ehkä kirjallisten aiheiden kultakaivos, hänen sohvallaan, eikä hän jaksanut tarttua siihen kiinni. Sielu olisi pitänyt ostaa sielulla eikä Olli saanut sitä toimimaan. Sähköjohto oli vialla.
Mutta olisipa ollut rahaa, paljon rahaa! Silloin olisi saanut olla vaikka ilman sielua. Olisi painanut vain kultaraha-nappulaa ja kaikki ympärillä olisi alkanut elää, kaikki sielut olisivat auenneet hänelle kuin kukkaset, kaikki ajatukset olisivat alkaneet säkenöidä, kaikki sydämet uhota hyvyyttä ja armautta, kaikki tahdot alistua, kaikki jalat juosta hänen asioitaan. Hän olisi kaikkien mielestä ollut sielukas, nerokas, jalo, kaunis, ja ylistettävä. Ja hän olisi saanut, jos hän olisi vielä viitsinyt taiteilla, ammentaa, ammentaa vain, mistä ikinä teki mieli. Ja hän olisi voinut matkustaa täten halki maailman, punaisten ja mustien maan-osat vapaana, itsevaltiaana, pakottaa salaisimmat salaisuudet omikseen.