Iankaikkisuuden rannalla…
Olli istui ja istui.
Kynä putosi hänen kädestään.
SAHAN TYTTÖ JA HOVIN TYTTÖ
Kyttälän Salli oli sorjin kaikista sahan tytöistä. Joka kerta kun hän korkeana ja joustavana asteli lautatarhan tietä kimpitaapelilleen, kääntyivät kaikkien kantajien ja kärrääjien silmät vaistomaisesti hänen puoleensa. Ei millään pahalla. Pikemmin ihaillen kuin himoiten. Kaikki tunnustivat hänen ylevämmyytensä ja tiesivät sitäpaitsi että hän oli "vahvan-Jussin" tyttö, tuon vanhan laudankantaja-jättiläisen, joka tosin jo oli kuollut, mutta eli sitä enemmän heidän mielikuvituksessaan. Ensimäinen, mitä jokainen uusi tulokas sai kuulla, oli tarinat "vahvan-Jussin" urotöistä. Ne kuuluivat ikäänkuin Sarpalahden sahan historiaan.
Salli ei ollut varsinaisesti kaunis, hän oli vain niin mukaansa tempaavan elävä ja voimakas ja sitten hän oli niin viisas ja oppinut. Ei tavallinen sahan tyttö ollenkaan. Kesälintu hän oli lautatarhassa, palasi sinne suvisin virkistyäkseen, niinkuin muut palaavat luonnon helmaan, elävään metsään tai puutarhaan. Talvet hän oli kaupungissa kokonaan muissa puuhissa. Mutta ei ollenkaan herraskaistunut siellä, kasvoi vain tiedoissa ja taidoissa, niin että hän oli paras puhuja ja kirjantaitaja koko työväen-yhdistyksessä. Jokainen joka kerrankin oli kuullut hänen puhuvan, oli sillä kertaa voitettu. Sallilla oli harvinaisen sielukas ääni ja kun hän innostui, oli se kuin kuumana valuvaa rautaa ja hänen silmänsä katsoivat silloin niin pelottavan väkevästi.
Juuri näistä puheistaan oli Salli eniten tunnettu ja sentähden jo kauan pahoissa väleissä isäntäväkensä kanssa. Sallin isän aikuinen omistaja oli jo kuollut ja vaikka saha olikin nimellisesti hänen rouvansa hallussa, oli sillä muuten aivan uudet hoitajat, joilla ei ollut mitään syytä pitää Sallia erikois-asemassa, vielä vähemmän suosiossa. Häntä pidettiin päinvastoin kaikkien rettelöiden alkuunpanijana ja sisällisenä kiihottimena.
Nyt oli vihdoin tapahtunut se, jota Salli jo kauan oli odottanut: hänet oli sanottu kesken parasta työaikaa irti ja määrätty vuorokauden sisään poistumaan sahan lähettyviltä.
Hän oli tähän kaikkeen valmistunut. Tämä oli hänen suuri päivänsä. Hän tunsi lapsellista ylpeyttä siitä, että hän täten sai tilaisuuden elämällään vahvistaa aatteensa, olla kuin oikea marttyyri. Vaikkakaan ei hän tästä pahemmin tulisi kärsimään. Se oli vain ele, mielenosotus, kannan merkitseminen kummankin puolen. Ne, jotka olivat ajaneet hänet pois, tulisivat varmasti kärsimään enemmän. Nyt vasta oli hän käyttävä koko vaikutusvaltansa. Ja he saisivat vielä nähdä, mitä valta-aatetta he olivat loukanneet ja kenen he olivat pois ajaneet!
Kello oli vähää vailla kuusi. Oli lauantai-ilta.