— Olet, olet, mutta meillä on ollut niin ikävä, pikku tytillä ja minulla… Sekin raukka on itkenyt pitkin yötä. Että voitkin noin rääkätä omaa lastasi.
— Mistä minä tiedän, onko se minun lapseni…
— Miten sinä voit olla julma ja karkea! Et enää ollenkaan entinen!
— Kuka minut on tehnyt sellaiseksi, kuka? Sinä!
— Mutta, rakas Jaakko! älä nyt taas…
— Kyllä nyt olen rakas, mutta enpäs ollut ennen, kun olisin sen todella ansainnut, kun olisin pannut sille arvoa. Nyt sinä rukoilet ja matelet, kun en enää välitä sinusta. Tyranni olet ja orja yht'aikaa. Sinussa on kaikki vanhan ja uuden ajan naisen huonot puolet eikä yhtään niiden hyviä. Ja jollet olisi särkenyt uskoani kaikkiin naisiin, jättäisin sinut. Mutta en jaksa, on paha näin, mutta voisi olla paha toisinkin…
— Sinä olet juonut liikaa, Jaakko. Kaikki rahasi taas tietysti.
Millä tulemme toimeen huomennakin!
— Omiani minä juon, mutta milloin sinä syöt omiasi! Nuori, terve ihminen, hanki itsellesi tointa.
— Kunhan lapsi vähän kasvaa! Voi, Jaakko, jos et minusta välitäkään, välitä toki vähän tästä viattomasta pienoisesta!
— Miten se olisi viaton! Se on viallista verta! Vihan ja halveksimaan lapsi!