Jaakko hoippuu huoneeseensa. Saappaat kolahtavat lattialle.
Vichy-vesi sirisee hiljaa lasissa…
Leila painuu nyyhkien lapsensa yli.
"Että hän minua vihaa, se ei tee mitään, mutta että hän saattoi sanoa sinusta, sinä armaani, sinä sydänkäpyni, että sinä olet vihan ja halveksinnan lapsi, että hän saattoi…"
PAHAN OMANTUNNON PÄIVÄ
Samuli Silvo heräsi siihen, että aurinko paistoi suoraan hänen silmiinsä, maaliskuinen, iloisesti hälyyttävä aurinko. Herttaisuutta ja hävyttömyyttä täynnään! Senkin kiusankappale!
Tämä oli ainoa aamu, jolloin Silvo sai nukkua niin pitkään kuin halusi, nimittäin sunnuntai. Muuten täytyi aina olla toimessa jo aamusta aikaisin. Se oli opettanut häntä panemaan arvoa aamu-unelle, vapaudelle ja sunnuntaille.
Nyt hänen silmiään karvasteli, ja suuria hikipisaroita kihoili hänen otsaltaan. Oli tainnut tulla eilen vähän valvottua. Sen vertainen ei toki voinut vaikuttaa mitään. Hän ei varmastikaan ollut oikein terve. Yö oli ollut kovin levoton. Hän oli nukkunut vain nimeksi ja senkin ajan nähnyt pahoja unia. Vesimatkoista, tapaturmista ja kuolleista. Äitinsäkin, kahdeksan vuotta sitten kuolleen äitinsä, ja niin ilmi-elävänä! Mitähän se mahtoi tahtoa hänestä! Ohoh, niinkuin hän muka ei sitä olisi tiennyt! Tahtoi tietenkin ristiä haudalleen, olihan hän sentään kristitty ihminen ja hyvä kristitty olikin ja siellä vain virui ja mätäni jo yhdeksättä vuotta ilman pienintä maallisen tai taivaallisen vapahduksen merkkiä haudallaan. Niinkuin mikäkin koiran tai kissan raato. Hyi, se oli ilkeää! Silvolla oli paha omatunto siitä, aina kun hän vain muisti tuon asian. Olihan jo ammoisista ajoista periytynyt hyvä tapa se, että sivistyskansat kunnioittivat vainajiaan. Piirtää edes nimi johonkin rautakankeen tai kivenpalaan! Eihän se ollut liikoja vaadittu. Kuinka olikin tuo äidin hauta jäänyt noin kesannoksi!
Silvon täytyi nousta valelemaan kasvojaan kylmällä vedellä.
Se teki hyvää. Niin, se oli totta, hän oli riidellyt eilen toimistotoverinsa rouva Haaviston kanssa. He olivat tehneet työtä myöhäiseen iltaan. He olivat eronneet hyvin vihamielisessä tunnelmassa keskellä pimeää katua. Sen hän muisti nyt.
Taisin haukkua häntä suffragetiksi. No mitäpä siitä! Oikeassa olin tietystikin. Oh kuinka kaikki tänään hankaa vastaan. Pahoja unia, pahoja ajatuksia! Taisin nousta väärällä jalalla vuoteesta. Mutta mitäpä tässä enää makaamaankaan. Parempi lähteä ulos kävelemään.