— Anna anteeksi, Louna. Minun olisi pitänyt kertoa siitä sinulle ennemmin ja paljosta muustakin. Olisi itsellänikin ollut helpompi silloin. Ilman sitä en näes olisi kestänyt näinkään kauan sitä helvetillistä menoa kotona ja teatterissa. Sitä ajometsästystä! Miten minun kanssani vehdattiin! Minun piti menestyä yli kaiken ymmärryksen, olla ennenkuulumaton taiteilija ja samalla sileä ja ylimalkainen kuin mankelilakana, vailla yksilöllisyyttäni, vailla tavallisia tottumuksiani ja omaa seuraani. Tiedänhän minäkin, että esittävän taiteilijan on onnistuttava juuri sillä hetkellä, määrätyllä kellon lyönnillä. Hänelle ei tule tunnustus enää perästäpäin, ei yleisökään, ja siksi sille pitää yleensä rummuttaa korviin edeltäpäin, reklameerata, toisin sanoen. Osaanhan minä nuo konstit. Mutta niihin keinoihin, joita vaimoni vaati minua käyttämään, en ollut kypsä. Lyhyesti: olen äärettömän väsynyt siihen kaikkeen, siihen juoruamiseen, tissutukseen ja tassutukseen, perkeleelliseen perhekuntaisuuteen, joka minua ympäröi. Jos se olisi edes supistunut julkiseen puoleen minussa, jos he olisivat olleet kiitollisia siitä kauniista, mitä taiteilijana mahdollisesti saatoin antaa, ja jättäneet yksityisen ihmiseni syrjään! Ne ovat eri asioita. Miten pieni ja häijy oli Strindberg esimerkiksi yksilönä, ja miten suuri taiteilijana! Minä koetin kyllä hoitaa noita asioita parhaani mukaan niin kauan kuin suinkin jaksoin. Nyt se saa olla lopussa. Kun asiat eivät mene, niinkuin haluaa, on paras lakata niitä hoitamasta. Asiat hoitavat kyllä aina silloin jotenkuten itse itsensä!

— Tuo väsymys menee ohi.

— Ei tällä kertaa.

— Olet sanonut sitä niin usein ja aina on päivän kehrä koittanut. Sinä seuraat aina äärimmäisen epätoivon ja äärimmäisen autuuden pendeliliikettä.

— En ole mikään ikiliikkuja.

— Se on varmaan morfiini, joka tylsyttää sinut, vie pois tahdon ja tarmon, tekee amoraaliseksi kaikin puolin.

— Oletko kokenut?

— En.

— Siinäpä se. Älä puhu sitten, kun et tiedä.

— Olen kuullut ja lukenut siitä. Onhan se selvä asia. Keinotekoinen voimanlisäys päättyy lamaukseen. Siitä kaikki johtuu. Sinun pitäisi päästä luonnon parannuksille.