— Orpoko tuo on?
— No niin se on kuin orpokin. Se on niitä Sörtin Liisan lapsia, jos rouva on kuullut. Sellainen ihminen! Riski ja rivakka kylläkin, mutta latoo noita lapsia joka vuosi, eikä isästä tietoakaan. Jo minä sille monta kertaa olen sanonut, että eikös Liisa vähän häpee Jumalan ja ihmisten edessä. Mutta mitäs se, kun vain nauraa hekottelee. Ja kun minä siltä kerran oikein tiukkasin, että mitäs varten sinä vanha ihminen noin häpäiset itsesi, vastasi se, että sille ei voi mitään, kun tulee välistä sellainen pienen lapsen tarve, että täytyy… Lapsi parat siellä ne kieppuvat sen ympärillä kuin mitkäkin koiranpennut, ei niillä ole edes vaatetta yllä, lienevätkö kaikki kastettujakaan! Niinhän tämäkin, tämä Obadja olisi jäänyt pakanaksi, jollen minä hyvältä hyvyyttäni olisi ottanut sitä hoteisiini. Suuri pojan kolli oli jo, kun minä sen siitä sieppasin ja vein mukaani pappilaan ristittäväksi.
— Mikä hänen nimensä olikaan?
— Obadja tämä on ja vähän niinkuin minun nimikkoni. Meillä se on ollut omien lasten kanssa. Ei ole ollut sydäntä poiskaan lähettää, vaikka väliin on tiukkaa tehnytkin. Nekin hyväntekeväisyys-rouvat kävivät kerran meillä katsomassa, mutta mitäs ne! Eiväthän ne usko köyhäksi, ellei ole likaa tuuman korkuiselta kynnyksellä vastassa. Katselivat ja kiittelivät vain, että kylläpä täällä on sievää. Ei pennin pyörää sieltä lähtenyt. Vaikka sellaiselle juuri pitäisi antaa, joka edes nurkkansa osaa siistinä pitää… Jos rouva sitten antaa minulle sanan, jos jotakin pientä toimittamista on, niin saa tämä ottopoika tässä kesän mittaan juosta itselleen kokoon vähän särpimen apua.
— Kyllä, kyllä, jos sellaista ilmenee, vakuutti rouva Parola.
Vaimo ja poika poistuivat.
Ja pian näki Siimi rouva, miten tuo pieni profeetallinen sanansaattaja, viillätti sääret oikonaan pitkin maantietä.
Hän jäi mietteissään katsomaan hänen jälkeensä. Vaimon sanat "tulee välistä sellainen pienen lapsen tarve" olivat jääneet kaikumaan hänen korviinsa. Noinko yksinkertaista se olikin? Kyllä kai se oli luonnon-tervettä, mutta oliko se myös oikein? Saattaa maailmaan lapsia kykenemättä antamaan niille elatusta ja kasvatusta! Mutta se kyky tuli tavallisesti nykyajan ihmisille hyvin myöhäisellä ijällä, niinkuin taloudellisesti varttunut asemakin. Ja sitä odottaissa ikä kultainen kului, kului terveys, elinvoima, mureni se suuri ihana luonnonperintö, johon jokaisella lapsella olisi pitänyt olla synnyntäoikeus. Ei, tuota asiaa ei varmastikaan voinut auttaa muulla kuin valtion järjestämillä lapsi-eläkkeillä. Uuden sukupolven terveyttä ei saanut tehdä riippuvaiseksi rappeutuneen kapitalismin väärinkäytöksistä?
Tätä nykyistä tietä tultiin juuri siihen, että vain kevytmielisimmät ottivat äitiyden ja isyyden taakan hartiolleen. Ne sensijalla, jotka ajattelivat lapsiensa parasta ja kantoivat rinnassaan harrasta, pyhää edesvastuuntunnetta syntymättömiä sieluja kohtaan, eivät rohjenneet koskaan päästää niitä päivänvaloon.
Niinkuin esimerkiksi Siimi, joka oli pohtinut tätä asiaa koko elämänsä, pohtinut liikaa, ei vain ulkonaiselta ja taloudelliselta, vaan vielä enemmän sisälliseltä, rotuhygieniseltä kannalta! Olihan oikein, että ihminen ajatteli, mutta varmastikaan ei saanut ajatella niin paljon kuin Siimi. Ajattelu äärimmilleen kehitettynä oli epätervettä, epäterveellistä. Se pani ihmisen arastelemaan tekoa, ja lopuksi lamautti hänen toimintakykynsä kokonaan.