— Ehkä sinäkin, Vera, vihaat minua? sanoi tohtori surullisesti.
— Onko totta, jatkoi Vera kuin kuulematta edellistä, että sinulle on tullut uhkauskirjeitä?
— Ei puhuta nyt niistä, rakas lapsi. Ne ovat miesten asioita. Melskeisen, kumouksellisen ajan ilmiöitä on monenlaisia. Tahdon unohtaa nyt kaiken muun paitsi sinut. Maljasi, Vera!
Vera vei huulilleen lasin astuen pari askelta eteenpäin konemaisesti kuin unissakulkija.
— Katsos, on sittenkin totta, että sinun henkeäsi on uhattu. Mitä muuten tekisit revolverilla? sanoi hän välinpitämättömästi nostaen läheiseltä pöydältä revolverin.
— Vera, älä koske siihen, minä pyydän, se on ladattu! Sekin kuuluu vallankumousajan satunnaisiin ilmiöihin.
— Älä koeta pettää minua! Sinä pidät minua sellaisena lapsena ja imeväisenä, joka ei mitään tiedä, mutta minä tiedän! huudahti tyttö. Joka miehelle ase käteen, sehän on juuri se pohja, jolle aiot perustaa kansan onnen! Miksi en siis minäkin saisi pidellä asetta! jatkoi Vera huolettomasti käännellen revolveria kädessään.
— Vera, anna tänne ase heti! Se on vaarallinen leikkikalu!
— Miksi ei naisella saisi olla ase kädessä yhtä hyvin kuin miehellä, sanopa miksi? naljaili tyttö. Mutta sinä pidät naista vain leikkikaluna ja kaikkea, mihin he koskevat, leluina. Et ikinä voi tehdä kansaasi onnelliseksi, kun ajattelet aina vain miesten etua, ja enemmän kuin puolet siitä on kuitenkin naisia.
Kirottu naisliittolainen Kaarina on sullonut pienen linnunpääsi täyteen järjettömyyksiä, mutisi tohtori, lisäten: