Olen ollut kuin syvän kaivon pohjassa. Koetan nyt kirjoittamalla siirtää asiat edes vähän kauemmas itsestäni, muuten voisin luulla, että olen kadottanut järkeni, että vieläkin olen vain pahan painajaishoureen vallassa.
Ei, se on totta, hirvittävää, pelottavaa totta!
Sinä, Vera, minun rakkauteni, sinä elämäni Kauneus ja Fantasia, sinä makaat nyt siellä jossakin… häviön ja mädännyksen saaliina. Mahdotonta! Ajatus kieltäytyy sinne seuraamasta. Mieluummin tahdon uskoa, että olet rauennut tuleen, joka oli sinun oikea elementtisi jo elämässä.
Mielikuvituksessani vaeltelen olemattoman tulihautasi partaalla, korkeassa Kuoleman saaressa, jossa kuolema on jälleen löytänyt kadotetun kauneutensa. Tummat sypressit varjostavat hiljaisuuden temppeliä, jalomuotoiset altaat, uurnat, muistolaatat koristavat sen äänettömiä käytäviä, joiden vierillä viihtyvät edesmenneiden sielut. Sammuneiden tulien tuhka uinuu maljakoissa, erimuotoisissa kuin ihmissielut. Toiset ovat solakoita, siroja, hauraita kuin kukan varsi, toiset raskaita, juhlallisia kuin vuoren onkalo, toiset sopusointuisen ehjiä, toiset levottoman kaipauksen särkemiä. Taiteilijain sormet ovat täällä pakoittaneet aineen hengen vertauskuviksi. Runoilijani tulisydämet ovat syövyttäneet marmorilaattojen kylkiin runojaan, menneisyyden muistoja, tulevaisuuden toivoja, ihmisen historian himmentymättömiä hieroglyyfejä…
Ja sitten tulee eräs tuntematon mielikuvituksen irtolainen, joka ei elämässään vielä ole kirjoittanut yhtään hyvää runoa, ja polvistuu kahden nuoren tytön nimettömän tuhka-alttarin ääreen, ja silloin — taivaallinen haltioituminen siivittää hänen multasielunsa.
Hän huudahtaa:
"Noiden mykkäin uurnain arvoituksen, jota ei kukaan ole arvannut, selitän minä, tuon lehden ihmisyyden historiassa, jota ei kukaan ole uskaltanut täyttää, kirjoitan minä!"
Ja hän laulaa laulun, kirjoittaa jalustaan kahden ihmiselämän elegian.
Ja ihmiset, jotka vuossadasta toiseen vaeltavat siitä ohitse, kuiskivat toisilleen:
"Tässä lepää kaksi murrosajan uhria, joista toinen oli kansallisuus-taistelun, toinen luokkataistelun marttyyri. Lukekoon taivas heidän syyttömyytensä ja heidän viattoman henkensä uhrin ihmisyyden hyväksi ja siunatkoon tuntematonta runoilijaa, joka on ikuistanut heidän muistonsa."