Omituista! Tohtori on käynyt minulle sympaattiseksi nyt, kun hän on joutunut uhriksi hänkin, häväistyksen, väärän syytöksen alaiseksi. Niin, tiedän, että kaikki epäluulot tohtoria kohtaan ovat vääriä, omanikin. Enkä sentään voi olla näkemättä edessäni sitä kaameaa kuvaisinta, että hän mahdollisesti on vienyt Verani hengen ja rakkauden.
Miten epäjohdonmukainen on ihmissydän!
Simo pitää luonnollisena, että nyt kammoksun tohtoria. Ja onkin päinvastoin. Mutta mitä ymmärtää näistä asioista Simo, jonka mielestä rakkauteni Veraankaan ei ollut luonnollinen. Nauraisin, jos enää osaisin. Luonnollinen rakkaus! Mitä se on? Ei mitään. Rakkauden olemukseen jo kuuluu, että se on luonnoton, yliluonnollinen…
Tohtori parka! Miksi hän aikoinaan kirosi Kuutin avioliiton? Tai aavistiko hän jo silloin sielussaan siitä hänelle koituvan turmion?
Mutta tämän kirouksen painosta kuoli myös Vera. Siitä olen varma. Ja taivas kosti hänen puolestaan. Mitä sanon: kosti! Ei. Nemesis, Karma löi tohtorin. Toisin sanoen, hän tuli lyödyksi omilla aseillaan. Oma aate löi hänet. Hänen aseelliseen puolustukseen verivihollista vastaan perustuva kansallisuusaatteensa löi hänet! Ja aate meni hänen kerallaan. Mutta se aate oli aikansa elänyt, tai kuollut syntymässään, Jumalan kiitos!
Tohtoria käy sääliksi. Mihin hän nyt kelpaa? Hän oli vakaumuksen mies ja se aate oli hänen kaikkensa, hänen elämäntyönsä, hänen intohimonsa. Ja kadottaa kaikki älyttömän tapaturman kautta!
Jos se nyt oli tapaturma!
Tuo ajatus myrkyttää elämäni. Ja kuitenkaan ei ole silmänräpäykseksikään saanut minussa sijaa se pöyristyttävä epäluulo, jota sosialistit tyrkyttävät syyttämällä onnetonta Linnaa himomurhasta. Puoluesyistä tietysti. Lyödäkseen tohtorin ja hänen puolueensa. Ja onnistuivathan he siinä!
Linnan puoluelaiset ovat äkkiä kuin kadottaneet maan jalkojensa alta. Periaatteessa he ovat entisellä kannalla, mutta pää on heiltä katkaistu. Tohtorin häväistysjuttu tekee hänet liian sattuvaksi maalitauluksi viholliselle, joka ei valitse keinoja.
Sillä välin lisääntyy väkivalta ja rauhan aate voittaa alaa. Vastakohdat viihtyvät nykyään yhdessä. Ja väkisinkin rientää ajatus tuolle yhteiskunnallisten ja valtiollisten aatteiden temmellyskentälle, jonka aikoinaan luulin jäävän itselleni ikuisesti vieraaksi.