— Jos olisit mies, tohtori, intti ääni hänessä, niin ilmoittautuisit itse murhasta. Muuten teen sen minä, minä! En tarvitse muuta todistusta kuin kätesi nytkähtelyn, browningin takalyönnin heijastuksen ranteessasi. Katso, katso!
Tohtorin oikea käsi tempoili suonenvedon tapaisesti ja kylmä hiki valui virtana hänen otsaltaan.
— Piru vie, olenko minä tulemaisillani hulluksi! mutisi hän tärisevän hammasrivinsä välitse.
— Minusta vain riippuu, etten lähetä sinua turvallisempaan paikkaan päähänpistojasi lietsomaan. Tiedän erään paikan, jossa varmasti tapaisit aatetoverejasi…
— Kaarina!
Tohtori löi nyrkkinsä pöydän syrjään, niin että verihaava jäi käteen.
Kirottua, millaiset hermot! mumisi hän nousten kävelemään. Niiden täytyy totella herraansa, täytyy.
Hän meni rohdoskaapilleen, otti esiin pienen ruiskun ja pusersi julmalla nautinnolla vahvan annoksen morfiinia tuohon kavaltavaan käteen.
Totteletko nyt! sähisi hän.
Tuo toimenpide rauhoittikin vähitellen.