— Mutta nyt ainakin on se oikealla tolalla, intoili Seipi. Nuo ovat varmasti rauhan liiton joukkoja! Sotamiehet heittävät aseensa! Kansat ja ihmiset veljestyvät. Pian täyttyy tuo suuri vuostuhantinen unelma uudesta sankaruudesta! Ihmiset samoavat rauhan palmut käsissä valkoisissa vaatteissa taisteluun! Vaikka tykkejä vastaan!
— Uudenaikainen don Quijote-tarina! hymähti Kuutti.
Ovelle koputettiin.
— Avaanko?
— Älä päästä sisälle ketä hyvänsä, mieluummin älä ketään. Sano, että olen vuoteen oma, sairas…
Hetken kuluttua näkyi ovelta tohtori Linnan pieni tanakka vartalo.
— Sanoin, että olit sairas, mutta tulikin juuri tohtori paraiksi, sopersi Seipi vähän hämmennyksissään.
— Minulla oli sairaskäyntejä samassa talossa. Sallitko, että astun sisälle? kysyi tohtori.
— Ole hyvä, ole hyvä.
— Minä ehkä lähden nyt tällä välin sitä leipää yrittämään, sanoi
Seipi hienotunteisesti udellen kysyvällä silmäyksellä Kuutin mieltä.