— Te epäilitte minua liian kauan ja nyt epäilen minä teitä. Ah, luuletteko, etten huomannut, ettette te rehellisesti ollut toverini ettekä ystäväni. Te epäilitte minua vakoilijaksi ja jos joksikin. Kaiken tuon minä näin. Te pelkäsitte, että harkitsin etuja ja että minulla sydämen sijalla oli vain pelkkä laskukone, samanlainen kuin päässäni virassa ollessani. Te halveksitte runoilijana konttoristia minussa ja suomalaisena virolaista minussa. Niin, älkää suuttuko, se on totta, kaikki te suomalaiset halveksitte virolaisia. Ja luulette, ettemme me huomaa sitä, me, jotka älymme puolesta olemme teitä korkeammalla. Te otatte meidät kuin porvarit ottavat käteensä "Raumlaissi jaarituksi". Te suomalaiset ette voi veljeskansan tavoin ojentaa kättä virolaisille. Te ette pidä meistä. Se oli katkeraa huomata. Me olimme kädenannossamme rehellisempiä kuin te suomalaiset. Epäilevä, salakavala, itsehyväinen talonpoika pistää teissä esiin. Te katsotte meihin ja meidän kieleemme kuin ihminen apinaan, kuin johonkin ärsyttävästi samankaltaiseen, ala-arvoisempaan olentoon, kuin petolliseen, vihattuun kieropeiliin. Niin, te ette ole vielä mahdollisia mihinkään suurempaan, suur-inhimillisempään yhteistoimintaan. Suur-Suomi-unelmakin oli vain unelma. Siinä oli liiaksi Suomen suuruutta. Mutta se oli kuitenkin aikoinaan minun elämäni suurin. Nyt voin taas palata kansainväliseksi käsityöläiseksi ja virolaiseksi patriootiksi. Ihanteettomaksi koneosaksi elämänvoiman kulutuskoneistossa ja samalla mallikelpoiseksi kansalaiseksi! Nyt vasta olen kypsä ymmärtämään positivistista sosialismia, inhimillistä ja isänmaallista, mutta en enää yhteistyössä teidän kanssanne!…
— Salme-rouva! Miten kovia ja katkena sanoja!
— Enkö ole puhunut totta? Ette voi kieltää sitä! Siksi toverillinen on teidän oltava nyt, vihdoin viimeinkin.
Kuutti vaikeni. Joku kiusallinen hermopingoitus kuivasi hänen kitalakensa.
— Te ette ole luottanut minuun, jatkoi Salme. Ja kaikki ihanteellisuus, kaikki koossa pysyttävä, rakentava, yhdistävä maailmassa perustuu keskinäiselle luotolle. Niin, niin, näen ivahymyn huulillanne.
Kuutti teki torjuvan, epätoivoisen eleen.
— Niin jatkoi Salme, minä puhun nyt taas mielestänne kuin tiskin-takainen, kuin kamasaksa, näen sen. Mutta mitä puhun, se on totta! Ilman luottamusta, huomatkaa, en sano edes; uskoa ei ole ihmisellä mitään, ei omaa itseäänkään. Ja teihin ei voi luottaa.
— Oletteko edes yritellyt?
— Olen yritellyt…
— Ette ole siis perustaneet täydelle luotolle tekään, epäluulo on aivan myrkyttänyt teidät, ja vaaditte, että minun…