— Anteeksi! en vaadi teiltä mitään, en ole koskaan vaatinut. Luulin että yhteiset harrastukset veisivät meidät yhteistyöhön, mutta erehdyin. Teille ei ollut mikään tärkeää, teistä oli vain hauskaa kuvitella.
— Minun täytyy laskea aseeni edessänne. Iskette hyvin! Minä en voi puolustaa itseäni, en sanoa mitään. Aika on teidät kovettanut ja minut pehmentänyt. Te ette nähtävästi enää kaipaakaan yhteistyötä, te riitätte itse itsellenne ja siksi te nyt annatte eropassit minulle. Te kuulutte väkeväin neitseitten sukuun, joka on aina ollut minulle vieras.
— Te olette heikkoa rotua, te runoilijat, naurahti Salme.
— Kyllä kai.
— Varmasti!
Pitkään aikaan he eivät puhuneet mitään. Kuutti katseli Salmea ja hänen mielestään Salmen kasvot olivat jollakin tavoin kovettuneet.
— Te jäätte liike-uralle? kysyi hän vaihtaen puheenaihetta ja jotakin sanoakseen.
— Tuskin.
— Mitä suunnitelmia teillä sitten on?
— Ensinnäkin matkustan Viroon. Minä tunnen, että minua tarvitaan siellä. Nyt minun ei enää tarvitse palata huonona kansalaisena, jos palaan täytenä sosialistinakin. Horjuin jonkun aikaa, nyt olen taas ehjä ja varma. Olen viime aikoina lukenut juridiikkaa. Aion ottaa lainopillisen tutkinnon ja ruveta juristiksi. Maailmassa tehdään liian paljon vääryyttä, jotta voisin sitä syrjästä pitäin välinpitämättömänä ja toimettomana katsella. Läheisimpiä ystäviäni on kidutettu vankilassa viattomasti. Miehet vielä jotenkuten suoriavat pälkähästä, mutta naiset!