— Hänen kätensä puristuivat nyrkkiin. — Herra armias, kuinka paljon vääryyttä tehdään maailmassa. Tuokin Helena Näkki, josta kai olette lukeneet lehdissä ja jota porvarit yhä vielä vainoavat, on tuiki viaton mielestäni. Suuri uneksija hän on, tulevaisen ihmiskunnan hyväntekijä, ja hänet teljetään salpojen taa vain siksi, että jotkut raa'at ja tyhmät ihmiset pahentuvat hänestä ja räjäyttelevät ilmaan julkisia laitoksia. Sehän on samaa kuin tuomittaisi jaloa tulenliekkiä, siksi, että joku varomattomuudessaan on polttanut talonsa. Entäs Tuira rukka! Entinen mieheni. Tunsittehan hänet hyvin. Häntä on syytetty harkitellusta yksityiskostosta. Sellaista hyvänpäivän lasta. Se ei ole mahdollista ja Lombroson teorian mukaan on hän sitäpaitsi syyntakeeton.
— Miten hellä ja julma te osaatte olla yht'aikaa!
— Niin, tämä vääryyden tulva raivostuttaa minua. Ja kyllä kestää, ennenkuin porvareista tulee kalua. Suomen historia on heistä saanut monta Klinsporia lisää…
— Vääryydet ovat mielestänne siis yksinomaan porvarien puolella? sanoi Kuutti hieman ivallisesti.
— Ei, vaan myötätuntoni on kokonaan sosialistien puolella ja heidän puolellaan on tulevaisuus. Me elämme murrosajassa, kaikki arvot arvioidaan uudelleen. Kaikki edelläkävijät ovat pakotetut rikkomaan entisiä tapoja, jotka ovat vain tyhjiin raukeavain, kuolemaan tuomittujen siveyskäsitteiden kuoria. Marttyyreilla on melkein aina rikollisen leima. Mutta sellaisia rikollisia tahdon minä puoltaa. Ja te, te puollatte tietysti porvareita?
— En ole koskaan ennen sitä tehnyt. Mutta nyt kenties. Te sosialistit olette nyt vallassa. Ja minä luulen, että meidän runoilijoiden täytyy aina olla vähemmistössä, aina sorrettujen ja solvaistujen puolella, aina sortoa vastaan… Siltä tuntuu minusta…
— Minä olen sosialisti enemmän kuin koskaan ennen. Mutta samalla tunnen syvemmin kuin koskaan ennen, että minun täytyy rajoittua, olla siellä, missä minun voimiani enin tarvitaan ja jossa itse voin olla hyödyllisin. Maailman kurjuuden mitta on rajaton ja ihmisen elämä ja voima on rajoitettu. Se on päätetty: palaan Viroon. Viron valtakuntaan. En valloittajana, niinkuin olin aikonut, vaan hiljaisena työntekijänä. Sitten kun kansainvälisen valtio-oikeuden selkkaukset ovat lopussa, antavat yksityiset ja yhteiskunnalliset oikeuskäsitteet yhä enemmän selvittelyn aihetta. Siihen aion valmistua. Se on sopusoinnussa sekä luonteeni että tarkoitusperieni kanssa. Rahaakin on minulla nyt siihen riittävästi jo. Voin sen puolesta tehdä mitä tahdon.
— Te onnellinen!
— Siksikö, että minulla on rahaa?
— Ei, siksi että teillä on sopusointu…