Miten kaunis sinä olet! Minkä näköinen, en tiedä! Minusta tuntuu, että sinulla on siniset hiukset ja vihreät silmät. Sinun jokainen liikkeesi olisi kuvanveistäjän ikuistamisen arvoinen.
Sielustasi tiedän vielä vähemmän. Sinä olet Aasian arojen vaarallinen ja nukkuva kissaeläin, julma ja pyhä kuin Ganges-virta. Sinusta uhoaa jonkinlainen lempeä anarkia, maailmaasyleilevä, myötätuntoinen melankolia, joka riisuu minulta voiman. Laki ja käskyt lakkaavat sinun läsnäollessasi. Ei mikään pidä paikkaansa sinun suhteesi. Sinulla on lupa kaikkeen. Olet niin kaunis!
Ehkäpä olet tullut tielleni siksi, että oppisin rakastamaan elämää koko laajuudessaan, uskomaan kaiken pyhään yhteyteen. Ja elämä, kaikkeus, olet sinä, Vera!
IV.
— Mikä suo minulle kunnian nähdä niin harvinaista vierasta kuin sinä? hymyili Kaarina veljelleen viitaten häntä istumaan.
— Arvannet kyllä, ellet vielä ole kadottanut kaikkea järkeäsi, jota kyllä pahoin pelkään, mikä on syy, sanoi tohtori Linna pahaa-ennustavalla äänellä.
— Niin, arvaan, että se on joku epämiellyttävä asia, jokin moite, sillä muunlaista sanottavaa ei sinulla vielä koskaan ole minulle ollut, virkahti Kaarina hiljaisesti ja surumielisesti.
— Totta puhuen, minä häpeän olla veljesi, kantaa samaa nimeä kuin sinä. Sinä olet tehnyt siitä hulluinhuoneen nimikilven, hysteeristen, edesvastuuttomain naisten ja yhteiskunnan rappio-ainesten tunnussanan! Tiedätkö, kyllä jo menee liian pitkälle, että sinä rupeat painattelemaan ja levittelemään kansanvillityslehtisiä ja kutsumaan kokoon rauhankonferensseja, ikäänkuin olisit vähintään joku Wilson!
Tohtori käveli kiivaasti edestakaisin huoneessa kädet housuntaskuissa.
— Et sinä noin raivostunut yhdestäkään sodanjulistuksesta, et pitänyt niitä villityksenä.