— Mutta, jos siitä ei tiedä mitään silloin… Ja minä olen tottunut nukkumaan tietoisesti, herkemmillä hermoilla kuin mitä valvon… Kaukonäköisemmin silmin… Jonkunlaisessa onnellisessa, aineettomassa transsissa…

— Miekkoinen mies! Ja minä kun kärsin siitä, että en ehdi valvoa tarpeeksi, että elämä on liian lyhyt siihen, että toiminta loppuu kesken, että liian pian vajoan ikuiseen uneen, josta ei ole poispääsyä! Huu! Päämäärät täyttyvät ja särkyvät täällä toisten tahdosta ilman minun myötävaikutustani. Enkä saa edes nähdä mihin suuntaan! Se on sietämätön ajatus!

Simo Vaskio liikehti vilkkaasti käsillään ja hänen pienet eloisat silmänsä säteilivät. Muutenkin hänen kaidat, hyvin uurtoiset, ruskeat kasvonsa, jotka saivat hänet näyttämään vanhemmalta kuin mitä hän todellisuudessa oli, muodostivat täyden vastakohdan vuoteessa lojuvalle, veltolle, tumman tukan varjostamalle päälle.

Seipi hymyili hajamielisesti.

— Kukapa tietää vaikka näkisitkin vielä, vaikka henkimaailmasta pitäin hyvinkin voisit vielä tarkastella tätä rakasta tekojesi maailmaa…

— Pyh! Henget ja heidän maailmansa! Se ei minua liikuta eikä riitä minulle, jos en itse kerran saa oikein lihassa ja veressä olla tekojen suuntaa ohjaamassa. Hymyilet tietysti pilkallisesti tälle ajatukselle. Simo Vaskioko ohjaamassa tekojen suuntaa, hän, tyhjäntoimittaja! Niin, niin sinä ajattelet, näen sen päältäsi. Mutta nauraa paraiten, joka viimeksi nauraa. Sinä erehdyt! Piru soita, minä teen vielä jotakin, minä tahdon, näes, tehdä, minä harrastan elämää, ymmärrätkö, minä aion tehdä. Jota vastoin sinä et edes aio…

— En. Minulle, joka luonteeltani olen passiivinen, olisi tuo pilventakainen kurkisteleminen kaikkein mieluisinta ja sopivinta tointa. Parempaa en parhaissa unelmissanikaan voi tuonpuoleiselta taivaan valtakunnalta toivoa. Ja tämänpuoleiselta…!

Seipi nosti olkapäitään.

— Onnellinen sinä tässä elämässä ja tulevassa! hörähti Vaskio pesutelineensä luota kasvot saippuavaahdossa. Tuollaiset sinunlaisesi vetelehtijät ovat aina onnellisia…

— Näetkös, jatkoi Seipi silmäluomet ummessa, minä uneksun itselleni onnen, sinä koetat tehdä sitä. Sinä koetat rakentaa vallin pettymysten merta vastaan, minä tahdon antaa sen tulvia yli ja sallia elämän hiekan, tuon turhan rakennusaineen solua sormieni läpi. Mielestäni olen hyvän osan valinnut.