— Ei mitään. Istukaa, olkaa hyvä!
Tytön synkät, itsepäiset pikisilmät tuijottivat hetkisen jonnekin epämääräiseen. Hän ei näyttänyt kuulevan kehoitusta.
— Minä tulin sanomaan teille hyvästi, rouva Tamm, sanoi hän sitten. En tiedä oikein miksi sen tein. Näin täällä tulta — arvasin, että olette täällä yksin työssä, kuten te aina olette. Minä, minä olen tehnyt lakon, hymähti hän hieman ivallinen katkeruus äänessään. Ja minun teki mieli sanoa teille asian oikea syy. En tiedä miksi teki mieli jollekin selittää. Sanokaa suoraan, häiritsenkö?
— Ette laisinkaan, hyvä neiti. Minäkin olen hyvin yksin. Teette minut iloiseksi luottamuksellanne.
— Oh, ei minulla ole mitään salaisuuksia, sentähden että minun sydämessäni ei ole mitään haavoitettavia kohtia, ainakaan enää. Olen hyvin tunteeton ihminen. Sen olen aina huomannut, kun olen verrannut itseäni muihin. Ja eroni syynäkään ei ole personallinen loukkaantuminen herra Tervolaa kohtaan, vaikkakin meillä äsken oli eräs yhteenotto, joka tavallaan antoi sopivan aiheen pesäerolle. Olenhan ollut jo kauvan aikaa epäsuosiossa. Kävin taas noita naiskonttoristien kurjia palkkasuhteita selittelemässä, että oli mahdotonta tulla toimeen tähän aikaan, elää, vaatehtia itsensä siististi, asua, syödä sadalla viidelläkymmenellä markalla kuussa. Herra Tervola oli kaltaisensa, kuten arvasin. Hän turvautui raakaan leikintekoon. — Turhia huolia muka! Nuoren kauniin naisen ei tarvitse koskaan huolehtia toimeentulostaan. He saavat olla kuin kukkaiset kedolla, jotka eivät työtä tee eivätkä kehrää ja ovat kuitenkin vaatetettuja paremmin kuin Salomon kaikessa korkeudessaan.
— Ja minulla ei ole konttorissa muita kuin nuoria, kauniita naisia, lisäsi hän. Se on ehto, joka ensin on täytettävä, virkaan astuttaessa. Minähän en voi antaa muuta kuin neularahoja, sen toki kaikki ymmärtävät jo ottaessaan viran vastaan…
— Mutta me teemme työtä aamusta iltaan, rohkenin huomauttaa, emme me ole kuin kukkaiset kedolla.
— Mutta yhtä kauniit, yhtä kauniit, intti hän. Työ, kohtuullinen työ vain kaunistaa. Nainen saa jotain jäntevää, amerikkalaista voimaa ja nykyaikaisuutta sulouteensa; siinä suomalainen nainen eroaa edukseen esimerkiksi venakosta. Minä sen tiedän, minä olen ollut Amerikassa minä, ja vähän muuallakin maailmassa, Venäjällä myös, paljon Venäjällä.
Ja kun tiukemmasti oikaisin häntä asiallisuuden polulle, sanoi hän myös vähän karkeammasti:
— Tiedättekö, hyvä neiti, liikkeen kannattavaisuuden, sen tulo- ja menoarviot hoidan minä ilman mitään apulaisteni neuvoja. Minä maksan sen, minkä liike voi maksaa tuottamatta tappiota. Ja noista asioista minulle valitellessanne, valitatte aivan väärälle henkilölle. Minä ylläpidän vain liikkeen, en naisia… Ne ovat aivan toiset miehet ne! Hyvä neiti, ottakaa huomioon vallankumoukselliset liikekonjunktuurit. Opetelkaa itsenäisesti hoitamaan liikeasioitanne, tekin. Gulashien rotu alkaa olla häviämään päin. Heille ei kannata enää tuhlata suosiotaan. Nyt ovat miljonäärejä tässä suhteellisuuden maailmassa työmiehet. Vaihtakaa suosijoita!