— Miten hirveitä te puhutte, sanoi Salme nuhtelevasti. Näkyy todella, että olette ollut huonoissa seuroissa. Tiedän Tuiran kautta. Siihen se viina vie. Ja totta puhuen, ellen olisi koskaan teihin henkilökohtaisesti tutustunut, olisin jäänyt siihen luuloon, että te itsekin olette huono ihminen. Mutta miksi tahdotte aina säikytellä ihmisiä ja käännätte turkkinne nurin kuin pahin mörkö? Ja sanokaa, miksi viihdytte ala-arvoisissa seuroissa, huonojen ihmisten parissa?
— Teillä on, Salme-rouva, vielä koko nuoruuden julmuus jälellä, kun voitte käyttää noin julmia lauseparsia. Minä en rohkenisi. — Ja te itse? Te ette koskaan ole "huonojen ihmisten" kanssa?
Salme vaikeni. Sitten hän virkkoi hidastellen:
— En ainakaan tahallani etsi sellaisia, yhtä vähän kuin tahdon lukea huonoja kirjoja.
— En tiedä, mitä tarkoitatte "huonoilla kirjoilla". Mutta olen huomannut, että useinkin sellaisen mainesanan saanut teos ei ole ollut niinkään huono taideteos ja että täytyy tehdä ero huonon kirjailijan ja huonojen kirjojen tekijäin välillä. Samoin voi niin sanottu huono ihminenkin olla Luojansa mestariteos tai ainakin rikkainta taidemateriaa täynnä. Luulette kai nyt, että puolustelen itseäni…
— En tarkoittanut teitä. Mutta aina olen ihmetellyt tuotantoanne. Olen kysellyt itseltäni: Onko hän niitä, jotka sälyttävät erehdykset elämäänsä ja siveysopin taiteeseensa, vai niitä, jotka tekevät päinvastoin?
Kuutti nauroi.
— Pitäisikö siis välttämättä tehdä jompaakumpaa ja olla noin kauhistuttavan kaksijakoinen?
— Sanokaa minulle: Oletteko sellainen kuin nuo romaanienne kauhistuttavat, paheelliset, onnettomat ihmiset?
— En, rouva, he ovat paljon pahempia kuin minä, vastasi Kuutti hymyillen.