— Pekka parka, virkahti Kuutti, olethan sinä nähtävästi aivan väärin ymmärtänyt akutaattorin virkasi, tehtaan sortovaltaahan sinun pitää korostaa, eikä tehtaiden siunausta, minun ymmärtääkseni.
— Hm. Et sinä näitä asioita ymmärrä. Eikä sinun tarvitsekaan. Sinä ymmärrät jotakin muuta, joka on paljon tärkeämpää, nimittäin, että siivo käytös ei ole mikään siveellisyyden mittapuu, ei ole koskaan ollutkaan. Ihmisyyden rajat ovat suuremmat. Ja nerot ovat olemassa juuri noita rajoja avartaakseen, siksi on heidän seurassaan helpompi hengittää. Katsos, tämän kaiken minäkin ymmärrän, Kuutti, en ole niin suuri sika kuin miksi sinä luulet minua. Sitäpaitsi muistan, miten korjasit ensimäiset artikkelini, sinä olet opettanut minut kirjoittamaankin.
— Ja sinä olet opettanut minut juomaan. Terve mieheen!
Kuutti kohotti lasiaan.
— Minä kiitän tässä sinua, ja sinä soimaat minua!
— Päinvastoin. Kiitän sinua minäkin. Juominen on kirjailijalle yhtä tärkeää kuin oikeinkirjoitus. Se on sielujen sisälukua. Etenkin yhteiskunnallisessa elämässä, pohjoisessa maassa, umpimielisen kansan keskuudessa ovat ihmiset kaikki kuoressaan. Samanlaisia kuin munat. Ei voi päättää, mikä sikiö piilee niiden sisällä. Toisissa on käärme, toisissa kyyhkynen. Vasta viina paljastaa totuuden. Kaiken sen kurjuuden uhalla, minkä se on maailmaan tuonut, siunaan viinaa — kippis.
"Kär-kölän piki-pojat. Kär-kölän piki-pojat, Kär-kölän piki…" alkoi
Tuira jankata yksitoikkoisen rallin tahtiin.
— Pekka, muista missä ollaan, varoitti Miihkali, joka koko ajan oli pysynyt vaiti. Ole hiljaa!
— Ole itse! Kun minua nyt laulattaa, niin laulan ja sinä saat kuunnella Miihkali. Tää Miihkali kuule, Kuutti, on rahakas mies, mutta luonteeltaan ei mikään kapitalisti. Hän halveksii rahaa, antaa mennä niin että hih vaan…
"Nuor vaimoni sai poikasen, saakuri!"