Tohtori Karpin ohut ääni hukkui yleiseen hälinään.
Ritola oli palannut ja keskusteli kiivaasti Linnan kanssa.
— Siin' on mulla tyttö! Kun ilmoitan hänelle onnettomuudesta, nauraa hän, niin, melkeinpä säälii ryöstäjiä. Sanoo: "Ihmisparat, miten ovat mahtaneet kärsiä, miten ovat olleet nälissään. Saakoot kaikki, mitä tahtovat. Olemmehan me jo saaneet tarpeeksemme. Antaa heidän saada syödä ja nukkua hyvin. Matkustan heti maalle antamaan määräyksiä." Vastasin: "Siellä määräävät he, täällä minä. Te, Meri-neiti, ette matkusta mihinkään. Henkenne olisi vaarassa." "Minulle ei kukaan tee pahaa, kun en minäkään tee pahaa kenellekään", vastaa. Siinä on naisen järki. "Olkaa hyvä, herra rosvo, ottakaa", sanoo. Mihinkähän maailma joutuisi, jos naiset saisivat sanan vallan? Onneksi ei Meri-neiti ole vielä täysi-ikäinen.
— Minäkin saan kiittää sisartani kaikista rauhan liiton hullutteluista, virkahti tohtori.
— Mutta on niitä toisenlaisiakin naisia. Venäjän naisten "kuolon pataljoona" on peljättävin kaikista. He rientävät sotaan saatuaan vapauden ja tasa-arvoisuuden. Nämä naiset ovat oikein ymmärtäneet uuden asemansa. Samat oikeudet, samat velvollisuudet. Miksi pitäisi miesten yksin kuolla maansa puolesta!
— Ei kenenkään velvollisuuteen pitäisi kuulua kuolla joukkomurhasysteemin uhrina, ei miestenkään, sanoi Kalpanen. Nämä naiset ovat erehtyneet siinä, että he ovat mitanneet velvollisuudentuntonsa vanhan maailmanjärjestyksen mukaan…
— Tiedätkö lähempiä yksityiskohtia Orkokummusta? kysyi Ritola tohtorilta.
— Ikkunoita säretty. Eräs palvelustyttö kadoksissa. Rengin käsi ammuttu läpi. Miehet olivat olleet täysin asestettuja. Epäilen pahoin, että suomalaiset saavat aseita venäläisiltä. Tuon veljestymisen kurjuutta! Mutta ilahduttavana esimerkkinä siitä, että tässä kansassa vielä on oikeita, rehellisiä luonteita ja ajattelevia miehiä, voin mainita, että myös lukuisat sosialistit ovat aivan viime aikoina ilmoittautuneet porvarillisien suojeluskuntiin. Juuri sillä, että sosialistit ovat kääntyneet kuin mitkäkin provokaattorit vihollisen sotaväen puoleen pyytäen apua muka suomalaisten porvarien vastavallankumouksellisia joukkoja vastaan, ovat he tehneet huonon palveluksen omalle asialleen. Se on hajaannuttanut puoluetta, herättänyt kaikissa kunnon kansalaisissa pahaa verta.
— Niin, onhan toki tehtävä ero sosialistien ja huligaanien välillä, jollaisia viimeksimainituita kasvaa kyllä kuin sieniä sateella. Ihmisiä, joiden elämällä ei ole mitään arvoa, ja jotka luulevat, ettei toisienkaan elämällä ole! Puukko sydämeen, on heille tapaus, jonka he kuittaavat olkapään kohauksella tai kirouksella. Kuka olisi uskonut, että Suomen kansassa on niin paljon sitä ainesta!
— Sota kasvattaa…