— Tuntuu kuin minun pitäisi saada kiinni jostakin, jota en koskaan tavoita. Ja kun herään, olen niin raukea. Lankee sieluun sellainen epätoivo ja väsymys, että melkein tahtoisin tappaa itseni. En jaksa murtaa kahleitani! Tällaista tajutonta, tylsää lihamöhkälettäkö siis täällä ylläpidän ihmisten inhona ja vaivana? Siltä tuntuu…
Vaskion piirteet kiristyivät.
— En viitsi enää kuulla jaarituksiasi. Olet luokkatoverini ja vanha ystäväni. Älä pakoita minua olemaan sinulle hävytön. Elämä on ihana ja oma syy, jos ei sitä tunne siksi! Vedä, veikkoseni, takki yllesi nyt pian! Lähdetään kahville, niin hulluuden höyryt vähän haihtuvat päästäsi ja uni silmistäsi. Ennenkuin saan kahvit, olen myyty ja mykkä mies. En jaksa pitää puoliani edes sinulle, joka oikeastaan et ole mikään mies ollenkaan. Mamseli, trikoosankari sinä olet.
— Ja sinä: kahvilasankari, naurahti Seipi.
— Se on jo jotakin parempaa se! No joudupas nyt!
— En tiedä, viitsinkö.
— Viitsi nyt jotakin. Vaihteen vuoksi. Sitäpaitsi…
Vaskio iski veitikkamaisesti silmää.
— Saat nähdä jotakin kaunista, jos lähdet nyt mukaani, jotakin, joka varmasti sinua huvittaa…
— Kuulla, tarkoitat.