— Kuka voi edes ajatella järjestystä Venäjällä? Se on jo sinään ylivoimainen teko, nauroi liikemies. On toki meillä sentään parempaa. Kävin tässä viime viikolla Pietarissa. Hienossa konttorissa, valtion laitoksessa. Jonotin vuoroani tuntikausia ja vihdoin viimein pääsin luukun eteen. Siellä istuu virkaneiti, juo tsajua, sytyttää savukkeen, ryyppää taas tsajua, ottaa ihojauhetussunsa, voitelee naamaansa, hieroo, hieroo. Sammuu paperossi, hän sytyttää sen taas, ryyppää tsajua, ja sitten kysyy: "Mitäs teille pitäis olla?" Se on komentoa se. Ei ole Suomessa sentään sellaista nähty. Suomalaisista tulisi ihmisiä, jos he lukisivat vähän Bushidoa.
— Mitä se on?
— Yksinkertaista ja suuremmoista. Sitä, että tietää aina mitä tekee, on itsensä herra. Japanilaisten elinohje.
— Minä en voi pitää ihmisistä, jotka ovat valmiita jo munassa! huusi Vaskio ärsyttyen. Aina varmoja ja viisaita. Se on typerää, herra Kapuli, uskokaa pois. Köyhyyden todistus, lyhyen kehitysviivan merkki. Paljon hauskempia ovat ihmiset, jotka joskus erehtyvät, tekevät tyhmyyksiäkin, niin, — joilla on lapsen sielu…
— Minä en siedä ihmisiä, joilla ei ole luonnetta, sanoi Kapuli.
— Enkä minä sellaisia, joilla ei ole mielikuvitusta!
Simo Vaskio puhui kiihtyneenä. Kapuli istui välinpitämättömän näköisenä, sileäksi ajeltujen kasvopyöröjen vähääkään värähtämättä.
— Niin, istukaa vain siinä pyhänä kuin Bushido, se ei imponeeraa minuun laisinkaan!
— Mutta Simo, mikä sinun on! rauhoitteli Kalpanen riidanhaastajaa.
Vaskio pyyhki otsaansa kuin heräten.