— En tiedä mikä minuun tuli. Pyydän anteeksi. Taisin käyttäytyä sopimattomasti. Hermoni ovat aivan pilalla, sopersi hän.
— Kaikilla on huonot hermot nykyään, sanoi Vuosalo.
— Ei ihme, ei ihme!
— Se kansa suoriutuu voittajana, jolla on paraimmat hermot!
— Sääli silloin suomalaisia.
— Pienen kansan on sittenkin keveämpi nousta valoon kuin suuren.
Ajatelkaa pikku Tanskaa! Kunpa olisimme jo niin onnellisessa asemassa!
— Niin kunpa!
Puheen sorinaa jatkui. Se kiersi kehää, pysyen paikallaan ja tavoitellen taivaita, riemastuttaen ja riuduttaen. Isänmaa! Isänmaa! Vapaus! Vapaus! loimahteli tulikirjaimilla jokaisen sydämessä, vaipuen jälleen avuttomana kuin tyhjään hulmahtava liekki poroksi poltetun mielikuvituksen tuhkaan.
Me vapauden unelmoijat olemme vankeja, vielä, tunsivat kaikki.
— Kamala sota! huokasivat he sydämessään itse kukin, "sotapuoluelaisetkin".