XIII.
Tohtori Linna asteli väsyneesti kotiinsa.
Kaikki illan mielenliikutukset ja hänen intohimoisen luonteensa äkilliset tarmonpuuskat olivat hetkiseksi antaneet sijaa raukealle yksinäisyyden tunteelle.
Hän tiesi olevansa enemmän pelätty kuin rakastettu, enemmän ylistetty ja paneteltu kuin ymmärretty. Sillä tahto, hellittämätön ja yksiviivainen, oli ollut hänen elämänsä ponnin ja työ sen koko sisältö. Ei koskaan oikeaa inhimillistä lepoasentoa, personallista onnea, puhumattakaan mistään herkutteluista.
Luonnotonta ja väärää oli tämäkin vähäinen romantiikka, minkä hän nykyään salli itselleen: Vera.
Hän merkitsi hänelle kielletyn puun, hyvän ja pahan tiedon puun hedelmää! Ei, eihän toki. Hetken virkistystä, vaihtelua vain. Ilman Veraa eivät hänen aivonsa ja hermonsa olisi kestäneet nykyisessä äärimmäisen jännitetyssä valtiollisessa tilanteessa. Isänmaa tarvitsi häntä ja hän tarvitsi Veran, siis tarvitsi isänmaa Veraakin.
Mikä sofisti sinä olet, ihmissielu, hymähti tohtori itselleen.
Miten Vera oli liukunut hänen elämäänsä, se oli hänelle itselleenkin käsittämätöntä. Ehkä hän ensin oli tahallaan tahtonut vetää häntä pois Kaarinan vaikutuksen alta. Jostakin syystä. Ikäänkuin salaisesta tunnonvaivasta. Ja sitten oli tyttö alkanut vetää häntä. Oli herättänyt hänessä eloon ammoin haudattuja mielikuvia ja haaveita, niin, sellaisiakin, joita hänellä ei koskaan ollut ollutkaan. Kaikki se, mistä hän ensin oli soimannut Veraa ja hänen kasvattajaansa, hänen sovinnaisuuden puutteensa, hänen epäjohdonmukainen, äkkiyllättävä luonnollisuutensa, kaikki tuo muuttui hänelle vähitellen välttämättömäksi elämän lähteeksi, josta hän väsyneenä ammensi voimaa ja unohdusta.
Veran vuoksi oli tohtori valmis antamaan anteeksi Kuutillekin kaiken muun, paitsi sen, että hän oli hylännyt Veran… Moraalisesti. Käytännössä oli parempi näin.
Tänä iltana ei hän olisi jaksanut edes tavata Veraakaan. Mutta he olivat sopineet, että Vera valmistaisi "tohtori-sedälle" pienen illallisen hänen tilapäisesti leskittyneessä kodissaan. Tohtorin perhe asui maalla. No niin, Veran suhteen ei tarvinnut olla varuillaan. Ja vähän hyviä säilykkeitä, vähän vanhaa viiniä ja nuori tyttö, joka ei kuulunut tähän yhteiskuntamaailmaan, se saattoi virkistää…