JUSTIINA. Tuossa on lakkisi, piippusi ja massisi, ja sen minä sanon, että et sinä toista kertaa kirnua.
JASKA. Hei riemua, nyt on elämä taas kuin silkkiä! Rakas vaimoni
Justiina, kirnua sinä joka lypsätkin. (Panee tupakan.)
MESAKKI. Niin, palakoon omille töilleen kukin, kust keskenäm tehdä tienem. — Ja sinä Justiina, pane pata tulelle ja pöydälle pötyä parasta, sillä kohta tulee tänne oikein isoinen riikinjakaja. — Minä kiipeen kellohattuun katsomaan. (Kiipee tikapuille.)
JUSTIINA. Tulkoon vaan ja potkaiskoon sen vanhan, mädän aidan, että tässä pääsisi kunnolla liikkumaan.
EPRA. Ei sitä vaan niin potkaista minun aitaani.
JASKA. Aita olkoon sinun, mutta maa on minun.
JUSTIINA. Niin, kyllä siitä jo on käräjät käyty mokomastakin.
Kaivaisitte edes kaivon siihen.
MESAKKI. Ja samalla löytyisi ehkä se arkku täynnä vieraan maan rahoja ja se suuren sotakenraalin kultasapeli.
JUSTIINA. Vielä mun mitä. — Meidän miehet on niin laiskoja että hävettää.
EPRA. Ha. Ilman minun lupaani ei sitä kukaan kaiva.