MAAILMAN-MATTI. Nythän minä elän oikein herroiksi.
JASKA (Ottaa esille nassakan). Pitäkää vaan hyvänänne, armollinen herra johorimuikkus!
MAAILMAN-MATTI. Suoraan sanoen, en minä ole juuri koskaan työtä tehnyt.
JASKA. Niin, arvaahan sen, mitäs noilla pehmeillä naisen käsillä! Kyllähän minä sen heti käsitin, vaikka Epra sanoi, että te olette kostjumalan kauppias, mutta kylläpäs te olette koitelleet meitä ja taitavasti olette te pimittäneet meitä. Me hölmöläiset olemme yksoikoisia ja me pongerramme aina eteenpäin kuin sontiaiset piimäleilissä, mutta me olemme hyvin laulavaista kansaa, hyvin laulavaista kansaa, esimerkiksi, joka mies meillä osaa Akianterin rekilauluja… niin, niin, se laulun lahja tulee ylhäältä kuten Mesakki sanoo.
MAAILMAN-MATTI. Meinaatteko, ettei se viisaus ole kaikille suotu.
Minusta te hölmöläiset olette viisaita kuin muurahaiset.
JASKA. Jeekuna vyrrää! Vai viisaita, sanoitte, niin, niin, emmehän me sentään niin kovin tokkeloja ollakaan, kun meitä lähemmin katselee. Kuulkaas, hihi, otetaan pieni kulaus iltatuimaan tästä kaljanassakasta, piiloitin sen perunakuoppaan, se meidän äiti haistaa aina… On siinä joukossa hiukan miestä väkevämpääkin.
MAAILMAN-MATTI (Juo). Tätä rataa on mennyt monta sataa!
JASKA. Vest ja varjele! Eikös maarin Epra katsele tuolta ikkunarievun takaa kuin vanha ukuli. (Sieppaa nassakan ja vie sen porstuan alle piiloon.)
MAAILMAN-MATTI. Se Epra taitaa olla sellainen vanha kitsuri, joka piilottaa rahojaan lattian alle ja seinänrakoihin.
JASKA. Taitaa tehdä niin. Minä sanon sen teille kaksisteen, se Epra on sellainen pomo ja pölkkypää; jo vuosikausia on se aina vastaan harannut, me olemme käräjillä kiljuneet, me olemme muljotelleet toisiamme kuin mullikat, ja jollette te olisi tähän meidän hyvään kyläämme tulleet, niin pahuus tietää, koska tämä riita-asia olisi päättynyt. Mutta mitenkäs siellä teidän kylässä eletään?