MAAILMAN-MATTI. Vaikkei niin pitkää.
EPRA. Ja voin minä antaa sen minkä Jaskakin ja ehkä hiukan enemmänkin, onhan sitä kirstunpohjalla hiukkasen ja minun kuoltuani perii Amalia rahat, jos hän ottaa sopivan miehen. — Niin, mitäs se nälkäkurki antoi.
MAAILMAN-MATTI. Viisi kaisantaalaria.
EPRA. Ha, niin paljon! No, minä annan kuusi vaikka se kirveleekin sydäntäni. (Riisuu saappaansa ja kaivaa sukasta rahat.) Eikös se Jaska vaan kurkistele, se on sellainen tirrisilmä. Ei mitään, ei hiiskaustakaan tästä Jaskalle, sillä silloin se huutaa tämän kylille, ja tänne tulee kaiken maailman käypäläisiä kerjäämään. Sillä minä olen rutiköyhä, ei minun kannata, ei minun kannata, ja makkaratikkuihin on mennyt paljon tarvepuita.
MAAILMAN-MATTI. Minä otan armollisesti vastaan tämän pienen lahjan.
EPRA. Kiitoksia, armollinen maailmanmestari, pitäkää hyvänänne. — Mutta, hehee, minä arvasin heti, ettette mikään kostjumalankauppias ole. Ja lintuhäkki, valevaatteet ja muut kojeet, paljasta peliä!
MAAILMAN-MATTI. Mitäs tämä maailma muuta on kuin markkinailveilyä.
EPRA. Jos jotain tarvitsette, niin sanokaa pois. Meidän Amalia, se velivainaani tytär, keittää parastaikaa puolukkapuuroa.
MAAILMAN-MATTI. Minä tarvitsisin sellaisen viuhkanliehtojan, päivä pistää silmiäni ja ne saattaisivat äkisti pilaantua niin, etten näkisikään niitä ihmeellisiä kentraalin rahoja.
EPRA. Ha!