Mitä itkee nurmen nukka niinkuin hiljaa kuihtuis pois, miksi luonnon rinta huokaa niinkuin rikos tehty ois?
Sitä itkee nurmen nukka, vaikeroipi vaivainen: tuli hurtta huovinmaalta, raiskas nuoren neitosen.
Syttyköhön kuiva sammal, missä riehui pakkohäät, kiljukohon kivet, kannot, joilla liehui hunnunpäät!
Siksi itkee hento lapsi, sitä miehet miettii vaan, sitä itkee kerjäläinen mierontietä kulkeissaan.
Kootkoon taivas kaikki kaijut yhteiskuoroon korkeimpaan, vyöryköön se satasiivin merten taa ja maalimaan!
Kuulkaa maat ja kuulkaa kansat hätärummun kuminaa, nuoren kansan käsi nousee, kouristuu ja vavahtaa!
Silmä harhaa, syttyy, raukee, etsii, välttää kiusaajaa, katsoo kauvas, korkealle, vastaust' ei mistään saa. —
Helmikuussa 1899.
EPÄILIJÄT.
"Nyt pelastakoon kukin mitä pelastaa voi!" Epäuskon profeetat nauraa: "nyt tulee turma ja Suomen se lyö ja kaataa kuin korren hauraan!"