Palkat siellä on paremmat ja mies voi kultaa niittää, kolikot kannan ma kirstuuni ja siitähän sullekin riittää.
Miksi sa itket ja valitat: että miksikä kuljen ja kunne? Onnentiet ne on lyhyet, et, kultani, elämää tunne!"
Niinhän se puhui mennessään ja ma siunasin kieroa ylkää, vaikka ma silmistä huomasin, että ystävä minun hylkää.
Kangaspuilta ma laulelen ja heikko on mulla ääni, sentään aattelen armasta ja harmaa mulla on pääni. —
MAALISKUUN 13 p. 1899.
Mihin kulkevi mykkä kansa, sen silmiss' ei kyyneltä näy? Surujuhlihin kansa kulkevi, hyvän haltijan luokse se käy!
Sen haltijan vaskinen haamu torin kummulla seistä saa ja päivä sen kulmilla kimmeltää, kukat patsaalle kumartaa.
Kuin tummat, hiljaiset aallot, jossa lämpöiset virrat ui, joiden keskeltä loistaa majakka; — niin kansani kokoontui.
Ja Nikolainkirkon kellot löi kumahtaen hiljalleen, oli viisarit niinkuin naulitut, meni aika niin verkalleen.
Se lähti kuin pesästä lintu se laulu, jota ootettiin, se nousi kuin uhrisauhusta ylös pilvihin poutaisiin.