Ja kirkonpilarit vastas ja kaijut seinistä soi: Aleksanteri toinen eläköön, pyhät sanansa ei kuolla voi!
Kuin huumeessa sousin silloin, väen virrassa kuljin pois, katukulmassa santarmi seisoi ja oli kuin ilkkunut ois.
Se päivä se heleänä paistoi, kevätkauniina kangasti maa, mut santarmin kieroa katsetta, sitä en voi unhoittaa. —
MIHAREPPURI
eli laulu punaisesta miehestä, joka taisi valkosia satuja.
Mihareppuri vanha ja sukkela mies, se nyt kiertävi Suomen rantaa, Häme, Karjala eiliset eljet ties, mies punaista laukkua kantaa ja voi sitä rikasta rihkamaa, koko maaliman suutarinmarkalla saa ja lisäksi reppurisielun!
Hän tinkii myös kun on tarvis vaan, omat hänellä on keinot ja laskut, hän juopi kun kylissä juotetaan, hai, djai kun on leviät taskut, kun ryypyn tai kaksi hän siunaten joi, voi, sittekös juttuja piisata voi, tämän maaliman ihmettä monta.
Hän huitoo huimasti käsiään ja kertovi kansasta kuussa: ei talvea siell' ole ensinkään ja kahvia kasvaa puussa. ja sielläkös tolppari vehnää syö, on pyhiä myötään ja leikkiä työ ja muikeita mutsoja paljon.
Kujavieret viinaa virtailee, jokapäivä on humua, häitä ja aidanseipäillä keikkuilee monet kuormat silavanpäitä ja siell' on sokuria veräjänsuut ja honkina huojuu metsänpuut, sata ruplaa tukista saapi.
Ja siellä on yhteinen laidun ja maa, ei pajarit heittele paulaa, kirkk'herrakin lehmänsä unhoittaa ja lukkari voittakin laulaa. Mies rauhanuuras on mittari maan, tinasotureillansa se leikkii vaan, — suo pitää pitoja kunkin!