HÄMÄLÄISLAULU.
Hämeessä olen minä syntynyt ja siell' olen kasvuni saanut, siell' olen itkenyt ensikerran ja äitin sylissä maannut.
Siell' olen paimenna soitellut ja reikäleipääni syönyt, helkaa olen minä huutanut ja visakiekkoa lyönyt.
Luhdinsolass' olen lempinyt ja katsonut illankuuta, suuressa metsässä veistellyt olen tupani nurkkapuuta.
Miehen mieli kuin ilveksen selkä se Hämeess' on vankka ja sitkee, ennen se mykkänä murheess' on, kuin onnen oikkuja itkee.
Neito se on kuin pellavankukka ja hopean hohtava koivu, eikä se jokaisen kulkurin kaulalle rentomielenä voivu.
Jurona jyräänsä vierittää se Hämeen kylvävä kansa, kerran se nuijaan tarttuissaan lyö maahan sortajansa.
Hämeessä olen minä kyntänyt ja on kyntänyt taatan taata, siellä sen pitkän puhteen tahdon kirkonmullassa maata.
KAININ KIROT.
Ja Herra heitti mun kulkemaan ja Herran viha on suuri, tie luisun liukas on maalimaan, ma harhaan korvessa koditonna, oon pedon kammo ja ihmiskonna ja merkki otsalla polttaa vaan: "käy kiron kimmassa päällä maan!" Mut kussa synnin on juuri?