MAANMIEHEN TOUKOLAULU.
Penkoilin peltoa aamusta asti, taivas se kylvöni satehella kasti, nousisko siitä lapsille muruja, nousisko siitä lapsille suruja?
Turpeita käännän, ojitan, äistän, hengitän tuoksua laihon tähkäpäistä, iltaisen ruskon kirkkaassa kullassa jyväni itää mustassa mullassa.
Peltoni liepeillä huokaa halla, huoli on toukoni, toivojeni alla, pelto on pala omasta rinnasta, pelto on osa onneni hinnasta.
Hallalta peltoni lannalla peitän, syksyiset kylvöni vakohon ma heitän, jauhatan viljaa lapsille eväiksi, odotan lunta, paistetta keväiksi.
Kirkas on onni, kun viljani niitän, syvä on kiitos, kun, Luoja, töitäs kiitän, suojele maata, Suomeni suloja, ruttoja häädä, vainoja, kuloja!
Kynnän ja kylvän ja savuaa kaski, kunnes mun naapurit kirkkomaahan laski, niittäiskö lapset pehmeitä muruja, muistaako lapset taatansa suruja?
KAARINAN KEHTOLAULU.
Nuku pieni prinssi vaan, — nuku, nuku Kyöstä! — Ei käy Roine nyt tuutimaan, unihaltijan untuvilla kulje kuutamosokkosilla talven tummasta yöstä!
Sulje silmäs siniset, — nuku, nuku Kyöstä! — sull' on taatasi katsehet — Kauppi turulla neito nuori, tuli prinssi ja kihlat suori, antoi sormuksen vyöstä.