Nyt maantieltä ruoskan kirous soi, mies peittoo konia laiskaa, ties koska se metsähän viilettää ja kuormansa ojaan paiskaa! —
Pää kallella ruuna se haassa nyt käy kuin miettisi elämäänsä, tutun aisankellon kuullessaan se kohottaa suruisen päänsä. —
25/9 99.
JA SALOMO LAULOI.
Sinä olet kuin mirhamin tuoksu, ei vertaistas Juudassa näy, on vartes kuin Jordanin palmu, Libanonilta kun tuulonen käy.
Sinä olet kuin erämaan keidas, hete heleä varjossaan, minä olen kuin Heronin paimen, jok' on eksynyt kulkeissaan.
Mun sieluni sinua janoo, sua elämän korvesta hain, tule Saaronin kukka ja kutsu, sinun äänesi tunnen vain.
Sun äänes on huilun soitto, mun luoksesi kerran se toi, kun äitisi majassa lauloit, siit' asti se rinnassa soi.
Ota, siskoni, orjas yöstä Baal Hamonin tarhoihin, missä viinarypäle hohtaa ja lehto on leppoisin.
Ja katso, paimen laulais, mitä Zioni templittä ois, mitä Jerusalem sinutta oisi, sen harppuni kertoa vois.