— "Teurasporolla ma ostin
hyvän hallin eilen!" vastas Aslak.
— "En kuin koiraa osta kotinaista,
mitä sanot, Kadja, tunturini
kaikki aarteet sulle antaa voin!"
— "Mitä itket, Kadja, mene!
Hullu olet, Aslak Jaakun poika,
kädet tyhjät, aarteita vain päässä,
vihaan päivänpuolen pöyhkää kansaa,
Kadjaa et saa kuuna kulloinkaan!"
— "Ahne kaarne, olet, Juoksa,
elit aikasi, et tunne meitä,
tyhjin käsin kerran päähän painan
Lapin kultahiipan, silloin palaan,
vien sun tyttäresi väkisin!"
— "Toinen vuos' ei toisen veli!
Porovarkaat palaa aina tänne!"
— "Varo kiukkuasi, kitsas ukko,
niinkuin merisika hylkeen rasvaa
himoot kultaa, kultaan hukutkin!"
Niinkuin musta ukkospilvi
lähti Aslak ohi katsomatta.
Jouna salaa nauroi kujeellensa,
kiihkoyrttiviinan tähteet kaatoi
suuhunsa ja juoksi jälessä.
Kunnahalta Kadja katsoi kunnes Aslak katos viidakkohon, tuntui kuin ois päivä pilveen mennyt, kukka tummunut ja luonto surrut, sydän särkymistään pelännyt.
"Kili, kili… vaiti kello! voi, mun poloistani poroani, kelle lypsän, kelle joijun, nauran, kelle koruja nyt, kurja, kannan!" Kadja itki, vaipui pounulle.
VI.
Paarma ajoi poron merta kohden, vasten virtaa loiski vahva lohi, kuuma kaiho ajoi Aslakkia, ahkioon hän sitoi kotakankaan, padat, taljat, kaikki kotitarpeet.
Ajoi levotonna muuttain paikkaa, nälkä ajoi porot tuntureille, jäkälä kun oli loppuun syöty, talvimyrskyyn hukkui moni poro, minkä susi, ahne ahma säästi.