Hirviöiden kamppailua katsoi
Aslak, muisti isän julman surman
kuin ois nähnyt valkeen ruumiin
katoavan ijäks syvyyksihin
käden kouristaissa harppunaa.
Eikä näe Aslak vuonon jäällä
porolaumaa, Kadjan punahiippaa,
Kadjan silmiä ei muista Aslak,
korskeuden henki syvyydestä
puhuu hälle tuhon tekoja.
Kuin ois meri sielussansa soinut
myrskyn enteet paisui povessansa,
kokoon puristi hän ruskeen nyrkin,
hukkukohon maa ja meri, taivas,
nyt hän oli valmis valassaan!
Silloin nousi Svakko paaden takaa,
kutsui häntä hiljaa äänellänsä:
— "Aslak, joko löysit salasanan?"
Aslak kalliohon polki jalkaa:
— "Mene musta henki luotani!"
"Ole varuillasi!" lausui Svakko,
"ylpeytes yltyy hulluudeksi,
veritöin et voita kultahiippaa,
pappi manaa sinut mahdillansa,
uhkaa hahmonakin haudasta!"
"Jollet taivu, Svakko, jollet herää,
jollet polta seitaas, jollet suostu
Lauri Leevin uskoon, niin sun pieksen
niinkuin syyhyisen ja vanhan koiran
tai sun heitän meren syvyyteen!"
Pelästyen Svakko kuiluun luisui.
Aslak astui alas Sinailtansa
niinkuin ois hän Mooses, joka rikkoo
lakitaulut, piirtää tulilausein
uudet käskyt ihmiskohtaloon.
— Mikonpäivän aikaan palas saamit
kotipuoleen niinkuin muuttolinnut.
Rajall' ajoi Buchti heitä vastaan,
vihaa täynnä huus hän Aslakille:
"haastan sinut ensi käräjiin,
päästit poros kainulaisten maille,
heinäsuoviin, millä sakkos maksat!"
Aslak: "haastan Ruutan viinan myöjän,
Lapin kukkaroiden tyhjentäjän,
Lapin veren juojan käräjiin.
Muista tuoda vanhat, väärät mitat, jotka Ruuta osti krouvarilta, joka juotti taatan, tuotti surman hälle, sitten tulee joskus oma vuoros, muista, Luulajassa mitä teit!"