Bigga koitti häntä lohduttaa,
kulki nöyränä ja salaa surren,
Svakko taipui näöks Hetan oikkuihin,
kävi kirkoss', istui vaiti siellä
Saivo-aimostaan vain uneksuen.
Kiersi sitten salaa seidan luo.
Valkeen uhriporon viekas Jouna
möi ja vei sen pyhään paikkaan salatein,
päivän päästä oli poro poissa,
"Tiermes tähtiin nosti!" väitti Jouna.
Niin se Jouna ovelasti möi moneen kertaan saman valkeen poron, petosta ei herkkä Svakko huomannut, katsoi tähtijalokivitarhaan, mietti heltyneenä hengessänsä:
Päi veneitä valkoporollaan ajaa pulkassansa passevaaraa, kiviin kipeneitä iskee kaviot, salamana välkkyy vuottoraippa, puolikuina kiiltää hajasarvet.
Päivän poikaa Kalla Parne'a,
joka sukset keksi, kävi metsät,
Svakko manasi ja päivän puolelta
katsoi puun ja tutki tyvisuonet,
kaatoi koivun, loi niin sivakkaansa.
Lauri Hetta maaten selällään
leikki pystykorvain koirain kanssa,
Hilgu, Kirjes, Lunkki, Ränni hyppivät
yli rinnan purren pojan kättä,
äkkiä ne korvaa höristivät.
"Gump' lä botsuin! Susi poroiss' on!"
huusi Lauri, koirat vimmoin vinkui.
"Kiinni koirat!" huusi Aslak, tempasi
suksikeihään, samosi kuin sauhu,
kaikki miehet syöksyi suksillensa.
Aslak kiiti, hiihti koko yön, seuras sutta poikki vuorten laaksoon kuin ois tuli kiemurrellut takanaan, jo hän kuuli käheen läähätyksen, suden tulipunaliekki roikkui.
Susi haukkas lunta, juoksi taas,
pääsi eelle, luikki mäen alle,
Aslak jängäll' lensi, puski pyrynä,
luonnon riemu sykki suonissansa,
innosta hän itki, yltyi raivoon.
Kimmahtain hän kirkui, ponnisti, mies ja saalis tarttui kinosvuoriin, hukka kääntyi, vihreet silmät säkenöi, sähisten se nosti karvat pystyyn, vihaisesti hampaat kalisivat.