— "Anri armas, sua ma etsin,
nyt ei paina yöt, ei vaivat.
Mutta katsos, merta kyntää
Ruijan lohikäärmelaivat!"
— "Loihdi laivat, noidu miehet,
niin mun sankariksein koidut,
prinsessalta sydämmenkin
itsellesi ijäks noidut!"
Turvekodass' itki Anri,
Ruobba kulki soita, maita.
— Laivat maihin laski salaa
Ruijan heimoruhtinaita.
Hiipi kalmankartanohon
rautamiehet kirveet vyöllä.
Kuvat kaatui, ryske kuului,
hätätorvet ammui yöllä.
Permit syöksyi vuoteiltansa,
heiluttivat tapparoita,
Ruijan miehet kauhuissansa
kapusivat kallioita,
tuntureille eksyksissä,
loittonivat laivoistansa.
Näki Ruobba rautamiehet,
kulki vastaan soihdullansa.
— "Lapin poika, päivän poika,
ilon päivää kerran vietä,
niin saat kultaa pulkan täysi,
näytä meille ensin tietä!"
Ruobba astui jyrkänteelle,
nosti ilmaan tulisoihdun,
manas esiin suuren meren,
laittoi laivat, teki loihdun.
"Kuulkaa, soivat sotaharput
Ruijan miesten sankartyöstä,
keulat kohoo, purjeet välkkyy
niinkuin kaarneen siivet yöstä!
Musta, hurja meri huutaa,
käärmelaivat kelluu veellä,
kukaan teist' ei eksy yöhön,
kun ma soihduin kuljen eellä!"