Vai et vastaa, kyllä tiedän tempun!"
sanoi Bucht ja paukautti käsiään,
Bigga säikähtyi, mut silmä välkkyi,
kimmahtain kuin tiine ilveskissa
raivoissaan hän hyppi, hoki veistä.
Silloin jolsa Magga painoi Biggan taljalle, vei Hetan kotaan väkisin, sanoi mennessänsä: "kuule, Buhtta, kyllä tunnet meidän heimon naiset vaan et tunne meidän miesten mieltä!"
Tulen ääreen istui Bucht, ei kuullut kuinka Jouna kodan takaa kuunteli, sopesta hän silloin itkun kuuli, nosti taljan, näki Kadjan ruumiin: "kyyhkyseni, nyt sun vihdoin löysin.
Tule! Isäs kutsuu sua kotiin, hellästi sun vien kuin omiin häihisi, mull' on toinen poro mukanani, oman poros sidon pulkan perään, niin et eksy enään näille maille!"
Jouna ajatteli itseksensä:
en ma Aslakille, Buhtallekaan suo
Kadjastani, keskikodan kukkaa.
Keksi keinon, kaivoi pulkan pohjaa,
kaatoi Buchtin poron korvaan viinaa.
— "Tässä seison enkä tule kanssas vaikka sitoisit mun pulkan pohjahan", sanoi Kadja. — "Niin siis sinut köytän!" sanoi Bucht ja halun hurjapäissään kantoi Kadjan, sitoi pulkan pohjaan.
Ajohihnall' iski; porohärkä kaarsi niinkuin koiraa säikähtäessään, pillastui jo mäen alla, käänsi sarvet ajajaansa päin ja potki, toinen poro kiiti Kadjan kanssa.
Poro yltyi, kaatui Bucht ja ähki, ryömi pulkan alle, poro potki vaan, hiljaa kykki Buchti kumarassa, etsi turhaan viinaeväitänsä, poron talttuessa esiin kömpi.
Tunturilta oli Mauna nähnyt oudot vieraat, ajoi laaksoon porollaan kohti porokylää, näki Kadjan, poron kiitämässä tievaa pitkin polvein nasatessa sähön lailla.
Kadjan poron Mauna pysäytti,
impi valitteli hälle vaiheitaan.
Silloin virkkoi Mauna vakavana:
— "Kuule, Kadja, kyllä Aslak kostaa,
mutta nyt sun vien ma Juoksan kotaan.