Näin sä uuvutat vain urhon mielen,
yhteen veresi kun häneen vuodatit,
vuoti kaikki voima Aslakista,
kääpiöksi käy hän naisen kautta
eikä jättiläiseks jättitöissä!"
Sanoi, vakavasti houkutteli
Kadjaa mairitellen kotiseuduille.
Porot kiiti niinkuin pilven varjot,
Kadja nyökäytti tuntureille
hyvästinsä, hellät hyväilynsä.
Mutta Jouna juoksi paliskuntaan,
kehui poropaimenille keppostaan,
kieri lumessa ja noitui, nauroi,
matki Buchtia ja ähki, rähmi.
Svakko tuli hiljaa nuotiolle.
XII.
Kömpelöltä näytti kirkko kunnaallaan niinkuin hautova ja iso riekko. Kirkko oli täynnä ristikansaa, surutonten koreet puvut kiilsi, pyhäin puvut puhui vakavuutta.
Tuli vaimot kantain lasta komsassaan,
kirkonseinään sukset pystytettiin,
Ruthin luota hoippui moni lappi,
nosti kirkonportaill' leilin suuhun,
joskus remu kuului messun lomaan.
Ovensuussa saamilapset leikkivät,
kirkoss' oli hien, pihkan haju,
miesten puolla istui eri ryhmin
Aslak, Mauna, Rista; naisten puolla
Kadja, Bigga kuullen messu-ääntä.
Lempeästi kirkkoväärtti myhäili päässä valetukka, piispan lahja, nähtiin Ruthin vaimo, Klement, Juoksa, surutonten katseet oli veltot, pyhäin silmiss' oli kiihkon tulta.
Astui alttarilta Hvoslev kaapussaan, nousi, puhui saarnastuolistansa, alas tulvi tulikivisaarna, kimpos seiniin, kieri ulos ilmaan yli hautuusmaan ja kyläkujan.
Niinkuin vanhan testamentin profeetta, sotanasiiri hän julki huusi anateemansa ja iski lautaan, tankkas sanaa ikivanhaan tapaan vailla henkeä ja herätystä.