Aslak katsoi häntä, muoto musteni, muisti Svakon saamat papin iskut, muisti pakon, uskon uhkaukset, pyhän valheen, papin vallanhalun, verot, vainot, kurjuudet ja kauhut.
"Lain salama kun iskee Sinailta ihmissyämmeen, puhkee tuskan huuto, evankeliumin valonsäteen kohdatessa raikuu ilon ääni, mikään ihmisvoima sit' ei estä.
Jalot, korkeet tunteet ääniin puhkeaa,
muuten ihmissydän särkyy, murtuu,
ei ne vaijeta voi kirkossakaan!"
— Nuo Laestadiuksen syvät sanat
muisti Aslak, vaipui mietteihinsä.
Lauri Leevi pappi on kuin papit muut, minä yksin olen tosi pappi, seuran ylipaimen, hengen päämies, en voi kuulla tulvaa palkkasuusta, veroilla sen autuuden saan maksaa.
Niin hän mietti, kuuli saarnastuolista papin väsyttävän, turhan uhkan raipaniskuista ja jalkapuusta, silloin havahti hän aatoksistaan, kuuli itkun tyrskeen naisten luota.
Biggan olkapäähän Kadja nojasi, itki ilmi kaikki sala-itkut, kaikki kaipaukset, synnin tuskat, mutta käytävällä kulki Magga elein nauratellen pyhäin seuraa.
Niinkuin syyskuun hämärässä äkkiä lankee rankkasade räppänästä sammuttaen tulen, kodan seiniin yksitoikkoisesti rummutellen, niin nyt itku kuului kaikkialta.
Aslak värisi, ja tunteen humina kävi ruumiin läpi herkytellen, voiman hehku kävi sielussansa, kookkaana ja äkkiarvaamatta penkille hän nousi, huusi ääneen:
"Herätkäätte, saamelaiset, herätkää, pirun profeetta on meidän pappi, kääntykää jo poijes hänen luotaan, kääntykää jo poijes pimeästä, kuulkaa korvess' ääntä huutavaisen!
Kuulkaa! Kautta Hengen pyhitetty oon,
Hengen vaikutteesta kiroon kaikki
kääntymättömät ma helvettihin,
min' oon tie ja avain autuutehen,
pappi, rukoile, käy polvillesi!"