Kulki Magga kerran metsätiellä,
tuli vastaan Svakko verkkoinensa,
Neitsyt Maariaksi vaati Magga
Svakon itseänsä sanomaan,
Svakko kätkeytyi erämaahan.
Ajoi Aslak pitkin Saamemaata
Maunan, Laurin kanssa tuntureita,
tasajalkaa hyppien hän riehui,
kodast' ajoi kotaan kuuluttain
pyhää sotaa kirkkokansaa vastaan.
Oli niinkuin satu-ajan yöstä
ammoin kesytetty eläin oisi
hirviönä esiin hyökkäellyt,
noussut peto ihmisrinnasta
vuosisadat hiljaa maattuansa.
Kulona hän kulki öin ja päivin, kerran raamatun hän polki alleen, eikä rajaa ollut raivollansa, kaikki Biggan hellät neuvot hän unohti nyt suuruusuhmassansa.
Kutsui Aslak kokoon valittunsa, kotakäräjiin hän kutsui miehet: — "nyt on Herran vihanpäivä tullut, katso, profeettanne minä oon, katso, minä olen kuninkaanne.
Kuolkoon Buhtta, kaatukoon myös pappi,
Ruutan yli koston kirves heiluu,
uskottomain synti ei oo surma,
punakukko kohta kohoaa
Ruutan talon harjalle ja kiekuu.
Mulle annettu on taivaan voima,
Mauna hengessä on vertaiseni,
mutta minä olen kuninkaanne,
Lapin kuningasten kuningas,
vainovalanne nyt vannokaatte!"
Pystyyn kavahtivat kaikki miehet,
heiluttivat miehet puukkojansa:
"totisesti, sulle valan teemme,
saamelaisten suuri gonagas,
Guovddageidnoon, kaikki Guovddageidnoon!"
Valan vannottuaan söivät miehet pyhän atrian, päät taljaan vaipui, miehet nukkui; Jouna hiljaa luisui räppänältä kaikki kuultuaan, riensi sanaa viemään Kautokeinoon.
* * *