Kirkon ovell' ootti Ruth ja heitti
käsiraudat pyhäin jalkain eteen
sekä ilkkui: "nytpä koitetahan
Stefanuksen uskoa!" mut vaiti
astui Aslak ohi kiukuissansa.
Kuuli pilkkanaurun ympärillään, näki Juoksan, Kadjan kirkkolähdön, huomas koulumestar Gundersenin, kaikki mustui hänen silmissänsä, pystypäin hän kulki majapaikkaan.
Lähti suruttomat monin poroin
yöpyäkseen Autsin pieneen kylään.
Aslak yönsä nukkui levotonna,
aatos teki työtään pimeässä,
pahat voimat valvoi vuoteellansa.
Välähteli salamakin silloin läpi muiston joka sielun soppeen valaisten ja hetkeks ihastuttain, pimeässä vaipui sielu taasen vielä syvempään ja synkemmäksi.
Kulki huomenissa Ruthin pihaan,
siellä aitassansa Ruth jo hääri.
Buchtin luona istui Matte Jouna,
Buchti nauroi hänen hädällensä:
"minut tappaa? ken sen uskaltaisi!"
Pyhät saarsi Ruthin pihamaalla, hyökkäs Aslak esiin nuijallansa, maahan löi hän Ruthin sekä huusi: "kosto pyhän Herran herjaajille, kuole piru!" iski puukon rintaan.
Kuuli Buchti Ruthin avunhuudon, riensi pihaan pamppu kourassansa, juoksi vahva Mauna häntä vastaan, painivat kuin vanhat uroskarhut, kunnes Buchtikin sai puukon iskun.
Ruthin vaimo katsoi akkunasta, kaatui kauhuissansa lattialle tuskan kylmä hiki otsallansa, tointui, nousi, ryömi takatietä, pappilaan hän juoksi hädässänsä.
Helmat humahtivat korvissansa, vaarat tanssi hänen silmissänsä, okaat löivät häntä kasvoihinsa, tuuli hajotteli hiuksiansa, suru, kauhu karmi sydänalaa.
Ruthin pihall' itki yksinänsä
Bigga äiti aitan portahalla,
pyhät syöksähtivät Ruthin taloon,
myllertäen, rikkoen ja ryöstäin,
huoneest' toiseen huutain temmelsivät.