Maasta nousi Bucht ja laahusteli ullakolleen jättäin verijäljet, sulki oven, ryömi vuoteeseensa, mutta Jouna juoksi salateitä, ajoi avunhakuun Autsin kylään.
— "Loddatsham! Mun oma lintuseni,
Aslak, mitä teit, ah, armahani!"
vaikeroitsi Bigga lyyhistyen.
— "Herra, armahda mua synnillistä!"
voihki Buchti yksin ullakolla.
Hurjin huudoin juoksi pihaan Magga jäless' Aslak, Mauna, Rista, Lauri; uskon veljet näki veripilkut, kirkuen ne kiipes ullakolle, ovi särjettihin ryskinällä.
"Pirun kätyri, nyt kuole, koira!"
huusi Aslak työnsi pitkän puukon
Buchtin rintaan, Magga haloll' iski
puukonpäähän, niinkuin teuras vihdoin
veti Buchti viime henkäyksen.
Veti henkeänsä Aslak Hetta,
hullu raivon riemu täytti rinnan,
niinkuin humalassa alas juoksi,
roihdun sytytti ja tuleen pisti
Ruthin talon, aitat, rakennukset.
Hyppi miehet, naiset kartanolla, hyppi liekit pitkin kattomalkaa, ikkunoista tulikäärmeet leiskui, tuli tuuli, nosti tulimeren kohti korkeutta, joka hohti.
Kirkonkatto välkkyi valkoisena, vaivaiskoivut niinkuin ruusupensaat veriruusuin loisti vasten lunta, pilvet kiitivät kuin isot koirat tai kuin rivot aaveet yli vuorten.
Kuninkaista nauruansa nauroi
Aslak Hetta, Lapin kuninkainen,
nimess' suuren, kurjan kuninkuuden
kädet nosti, huusi miehillensä:
"Pappilaan! Nyt alkaa papin vuoro!"
Naiset tulen luota kirahtivat niinkuin hurjat, hullut noita-akat, kaikki rynkäsivät kylätielle, eellä Aslak niinkuin villipeura juoksi, juoksi tietä pappilahan.
Mäellä hän kääntyi, katsoi hetken tulikipeneitä, jotka lensi yli Alattion joen törmän tuliperhosina liehuellen lumitähtikukkiin sammuakseen.