Mutta hartaana ja hiljaisesti hiipi Bigga Ruthin ruumiin luokse, nosti kädet kohti korkeutta: "Älä rankaise mun rakkaintani, kovin koita, Herra, huonettani!"
XV.
Päivällistä syöden istui perhe pappilassa vaiti, vakavana. Papin rouva sanoi lempeästi: "eilen kirkoss' oli kumman hiljaa, nyt se hiljaisuus mua peloittaa."
Virkkoi pappi: "Lapista ei pidä leipää etsiä, ei sieltä kukaan viel' oo palannut; ei pakkokeinoin rauhaa luo, ken miekkaan tarttuu, miekkaan hukkuu, nyt sen ymmärrän."
Mutta Inka soitti sormillansa rummutellen poloneesin tahtiin, muisti eilisillan tanssiaiset, pitovieraat, paksun, pyyleen Buchtin, joka soitti päissään huilullaan.
Muisti Thude Nordvin kokkapuheet, muistui mieleen vielä mieluisammin nuori papin alku, studiosus, sacri ministeri candidatus, sukulainen sinisilmäinen.
Silloin saliin juoksi Ruthin vaimo,
kaikki atrialta pystyyn nousi. —
"Älä itke, vaimo, älä pelkää,
Inka, rauhoitu, ma käyn ja katson,
koitan hurjan joukon rauhoittaa."
Sanoi Hvoslev, jätti sauvan nurkkaan, kulki hiljaa kohti kirkonkylää, malttaneet ei naiset kotiin jäädä, kaukaa seurasivat papin tietä, pappi kulki kohti templiään.
Niinpä raskaasti ei koskaan käynyt, kulki rakkaan tiensä kumarassa, ennen kulki usein ilomielin sunnuntaisin saarna-aatoksissa, nyt kuin Golgatalle kävi hän.
Tuli kiroellen pyhät vastaan,
naiset sylkien ja miehet juosten
eellä Aslak, Mauna, nuori Lauri,
Aslak, Rista, Magga murtain suuta
sakeana sauhu takanaan.