"Kuule, pappi, huutaja nyt huutaa,
jo on kirves pantu puiden alle,
jos ei puu voi kantaa hedelmiä,
hakataan se, tuleen heitetähän,
Herran päivä lähestynyt on!
Etkö pelkää Herran vihan tulta, katso, pappi, noin ne paatunehet, palaa helvetissä!" — Aslak Hetta viittas kädellänsä Ruthin taloon, käski papin kädet sidottaa.
Sidottihin kädet selän taakse,
naiset lyötiin kylmin koivunraipoin.
Magga tarttui nuoren Ingan hiuksiin,
nosti käden Lauri, eteen astui,
torjui nyrkiniskun kädellään.
Katsoi Hvoslev tyynnä, totisena
Aslak Hetan silmiin säikkymättä,
niinkuin risahtaissa korvess' oksan
hirvi, susi katsoo kohdatessaan
toisiaan ne mittas katseillaan.
Silloin Autsist' tuli apujoukko,
Klement koulumestar' etupäässä
pyssyin sekä nuijin kirkkotieltä,
uhaten hän käski, nosti pyssyn
niinkuin kouluss' ennen keppiään.
Kimmahtivat pyhät papin luota surutonten kimppuun, vaihtui iskut, monet pyörtyi maahan mellakassa, monet huohottivat haavoissansa, monet verin maahan tallattiin.
Karjui joukko kuin ois irti päässeet kaikki pahat henget helvetistä, kiiri äänet yli talviseudun, kaikui intohimon, tuskan huudot kuin ois sata koiraa haukkunut.
Kuului vihlovat ja villit äänet iltahämärässä, sekamelskaan sotkeentuivat veljet, vihamiehet, kunnes pyhäin joukot teljettihin, sidottuina latoon ajettiin.
Päästettihin pappi siteistänsä,
Inka itki, papin rouva vietiin
tajutonna kotiin, kaikkialta
kuului kirous ja vihan voihke,
ladoss' yhä pyhät mellasti.
Kiristellen hampaitansa Aslak
ponnisteli pauloissaan ja huusi,
Mauna siteitänsä koitti purra,
Laurin silmään nousi kyynelhelmi,
vieri palkin rakoon polvilta.