Kalastajalappi kujeillansa kyhäs kerjuukirjeen petturille, sitä ihmisille näyttäissään sai hän rovon sijaan selkäsaunan, huomas juonen, pisti pilkkaajalle:
"Ruman juoigan mulle, lempo, laitoit,
varoit varasta sä karttamasta,
siksi vamman jalkaas, kätees saat,
toiste muistat Jounan 'silmäpuolen'",
Jouna keksipuulla rikkoi ruudut.
Jaalaan heitettihin Matte Jouna
Tromsaan vietäväksi, karkas maihin,
siitä asti häntä pelättiin:
lapin käteen, jalkaan puhkes paiseet,
vuoden kamppaili hän elämästään.
Vanhana ja tekohurskahana
kankein, laihoin jaloin kiersi Jouna
poropaimenena polkujaan
Ruijan rannikoilta rauhatonna,
vieraan leipää söi hän, leipää sylki.
Yhä etelämpiin maihin vaappui mieron tiellä tuntemattomana, kohtaloaan salaa kiroillen, palannut ei koskaan heimon luokse Jouna raukka, Jouna silmäpuoli.
XVII.
Lepäs avaruus kuin musta meri, kaartui pimeys kuin yökön siipi yli Saamemaan kuin kerran muinoin yön ja kaiken luomiskauden aikaan, tähdetönten, tyynten tyhjyyksien.
Nukkui pedot talviluolissansa, nukkui kodat lumikinoksissa, nukkui ihmiset ja porot, koirat, yksin Nälkä ajoi pulkassansa pitkää, polutonta erämaata.
Passevaaran laell' istui Svakko kirves polvella ja rumpu maassa, sumun takaa kiilsi seidan hahmo, liikkumatta istui suuri noita niinkuin vuosisataisvanha seita,
jok' on tuijottanut ohi kirkon tuhat vuotta kauvas kaihisilmin aavistusten sekä arvoitusten alla ammottavaan, syvään kuiluun koskaan löytämättä kaiken pohjaa.